lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lisää luonnollisia tuulia pyykinpesuun

Pyykinpesuni on muuttunut aika paljon tässä viime aikoina. Ilokseni luonnollisempaan suuntaan. Pyykkietikasta kirjoittelin jo aikaisemminkin ja siihen olen edelleen totaalisen koukussa. Viimeksi eilen siivotessani sumuttelin laimennettua pyykkietikkaa joka puolelle kotia ja nautin kun puhdasta tuli niin helposti. Pyykkikoneessa pyöri lakanapyykki ja siellä huuhteluainetta toimitti samainen aine jättäen raikkaan tuoksun puhtaisiin lakanoihin.


Eräällä pyykkietikkaostosreissullani tuli juttua kauppiaan kanssa Marseille-saippualastuista ja kaikkeen uuteen helposti innostuvana lähdin kokeilemaan myös niitä. Ja koukkuun jäin näissäkin. Marseille-saippualastut valmistetaan kasviöljyistä: oliivi-, kookos- ja palmuöljyistä.

Saippua on hyvin rasvapitoista, joten se soveltuu hyvin etenkin nahan, mokan, villan ja silkin puhdistukseen. Marseille-saippalla pestyinä villan omien hyvien luonnollisten ominaisuuksen sanotaan säilyvän paremmin. Myös tekokuituvaatteissa olen huomannut pesun jälkeen eron; vaatteet eivät ole aivan niin sähköisiä kuin ennen ja ne tuntuvat mukavimmilta, pehmeämmiltä päällä. Tuntuu, kuin vaatteet myös siliäisivät pesun jälkeen helpommin. Käytän saippualastuja nykyisin kaiken pyykkimme pesemiseen.


Jotta saippua liukenee koneessa nopeammin, kannattaa lastut liuottaa jo etukäteen lämpimään veteen ja valmistaa liuokseksi. Itse teen kerralla suuremman määrän tuota liuosta, ettei jokaisen pyykinpesukerran yhteydessä tarvitse askarrella. Rutistan kädessä saippualastut mahdollisimman pieneksi silpuksi ja laitan ne korkean purkin pohjalle. Päälle lisään lämmintä vettä (suhteessa n. 1 rkl saippualastuja / n. 2 dl lämmintä vettä). Sen jälkeen jätän lastut liukenemaan aina välillä sekoitellen. Käyttövalmis seos säilyy hyvin kannellisessa purkissa.




Koneen pohjalle, alimmaisten pyykkien päälle, laitan yhtä ruokalusikallista saippualastuja vastaavan määrän liuosta ja sitten loput pyykit päälle. Pyykkietikkaa ei näiden saippualastujen kanssa välttämättä enää tarvita, mutta useimmiten käytän sitä silti, värien kirkkauden takia ja etenkin hikipyykissä sen takia, että hajut saa paremmin pois. Alkuun tuntui oudolta, että pyykin saisi näinkin puhtaaksi, mutta niin se vain onnistuu. Pahimpiin tahroihin voi hieroa kostutettua lastua suoraan tahran päälle.


Monien testailujen ja ahkeran käyttökokemuksen perusteella omiksi tuoksusuosikeiksini ovat valikoituneet tee ja puuteri. Ne ovat ehkä hieman miedompia ja vähemmän kukkaisia. Toisaalta pioni tuoksuu oikeasti ihanasti aivan pionilta, ja siitä tulee upea keväinen fiilis. Lakanapyykissä rakastan uutta meripihkan tuoksua, joka vie nukahtaessa ajatukset meren rannalle. Kaikki muutkin tuoksut ovat tuoksultaan juuri sellaisia kuin sanotaan: ruusu tuoksuu ruusulta, romanttisen tuoksun ystävälle jasmiini on varmasti hyvä valinta.

Saippualastut käyvät myös henkilökohtaisen hygienian hoitamiseen ja siivoukseen. Kuuleman mukaan saippualla saa esimerkiksi pesualtaat hyvin puhtaiksi. Noita en ole vielä testannut. Minulla kun on se pyykkietikka :)


Pyykkietikan saatavuus aiheutti viimeksi kovasti kyselyitä. Saippualastujen kanssa ei tule sitä ongelmaa, sillä saan antaa teille ihanan tarjouksen. Serafiini on luvannut 15 prosentin alennuksen* Arjen timanttien lukijoille kaikista Le Pere Pelletier -tuotteista (sarjasta löytyy pyykkietikan ja saippualastujen lisäksi vaikka mitä muutakin ihanaa!) sekä verkkokaupassaan, että kivijalkamyymälässä   sunnuntaihin 3.5. asti. Edun saat verkkokaupassa antamalla koodin 2015LPP15 ja Turun Kuninkojan myymälässä saat edun kun kerrot blogini nimen.

Nyt ulos, sillä luvassa on aurinkoinen ja ilmeisesti melko lämminkin kevätpäivä. Muistathan muuten, että tänään on myös Viinipäivän tasaus.

Tämä postaus on mukana Viikonlopun linkkiringissä. 

Akkuja lataavaa viikonloppua sinulle ♥

Anu

*blogiyhteistyö

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

19 kommenttia:

  1. Ihania vinkkejä ja mikä ihaninta, purkit ovat niin kauniita :)
    Tällä meillä jälleenmyyjä ei ottanut lainkaan pyykkietikkaa myyntiin - harmitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkit ovat kauniita -- ja pääsisisitpä nuuskimaan nuo tuoksut! Harmi, ettei teidän jälleenmyyjä ole lämmennyt pyykkietikalle. Ei vissiin ole testannut itse tuotetta... Onneksi Serafiinin nettikaupasta löytyy nyt. Kannattaa käyttää tämä etu hyväkseen Anu, sillä nämä molemmat tuotteet ovat aivan ihania käytössä.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä kaima! Suuntaankin matkani tästä sinne nettikaupaan :)

      Poista
  2. Ihana purkki! Haiseeko tuo pyykkietikka voimakkaalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin Mrs K! Olen miettinyt jo jatkokäyttöjä näille saippualastupurkeille ;) Pyykkietikasta lähtee etikan tuoksu kokonaan pyykin kuivuttua, mutta jos annostelee sopivasti, jää se parempi, lisätty tuoksu ihan sopivasti tuoksumaan. Mutta hajuja etikka vie todella tehokkaasti esimerkiksi miehen lenkkivaatteista. Annosteluohjeet löydät tarkemmin tuolta pyykkietikkapostauksen puolelta.

      Poista
  3. Vitsi mitä ihanuuksia, tahtoo jo purkkien takia. Upeaa sunnuntaita Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää Tiia, että tällaisilla aineilla pyykinpesu on paljon mukavampaa. Ihanat purkit ja ihanat tuoksut ♥ Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää. Taidan lähettää äitini sinne Kuninkojan myymälään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on privaattikuriiri Marianna :) Lähetä ihmeessä, nyt on hyvä tutustumisetu!

      Poista
  5. Marseillen saippuasta olenkin kuullut jo aiemmin kehuja, mutta kiitos hyvästä opastuksesta. :) Ehkä mun tarvii tehdä tilaus sieltä teidän nurkilta, kun ei tuota etikkaa tosiaan saa ihan läheltä. Josko sitten saippuaa myös...
    Heh, viinipäivän tasaus ei meillä kyllä toimi ollenkaan, kun tykätään miehen kanssa enimmäkseen valkkarista. Nyt saa sitten taas hyvällä omalla tunnolla..;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sitä puhuta, että joidenkin sisäinen kello ei ollenkaan totu kesä- ja talviajan vaihteluihin? Teillä on sitten sama näissä viinijutuissa Taina ;) Tuskinpa haittaa ketään! Tee ihmeessä tilaus. Uskon, että pidät näistä molemmista.

      Poista
  6. Nuohan ostaa jo pelkkien purkkien takia. T. purkki-addikti. Ensimmäistä kertaa kuulen noista lastuista. Pitänee harkita ostamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen purkkiaddikti täällä Jani :) Kauneus ja toimivuus samassa paketissa - kannattaa testata!

      Poista
  7. Mielenkiintoista. Oletko huomannut mitään kertymiä tai käyttöongelmia koneen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut mitään ongelmia Ute Lias. Nuo saippualastut voisi periaatteessa heittää sellaisinaankin koneeseen, mutta kauppias suositteli niiden liuottamista jo valmiiksi veteen juuri siksi, että saippua pääsee samantien liukenemaan ja toimimaan oikein pyykin kanssa koneessa. Tiukkaan vaateväliin tumpattuna (tai esim. pesupalloon laitetettuna) lastut saattavat pesuohjelman päätyttyä olla isona, kovettuneena kökkäreenä samaisessa paikassa. Siksi tuo liuotus on hyvä juttu. Pyykkietikkaa kannattaa käyttää (ainakin silloin tällöin) myös siksi, että se puhdistaa samalla myös konetta.

      Poista
  8. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vinkki! Etikkaa ollaan käytetty jo vuosia ja pestään pääosin pesupähkinöillä, mutta näitä pitää kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin testasin aikoinaan pesupähkinöitä, mutta en oikein lämmennyt - syystä tai toisesta - niille. Yksi syy saattoi olla se, että kaipaan pyykkiin myös "puhdasta" tuoksua. Näistä lastuista tulee minusta (ilman pyykkietikkaa) saman tapainen raikas tuoksutuulahdus kuin kesällä ulkona kuivatuista pyykeistä. Pyykkietikka antaa hieman lisää tuoksua.

      Poista
  9. Pyykkietikka on kallista käyttää. Kannattaa tehdä itse huuhteluaine etikasta, vedestä ja eteeristä laventeliöljystä. On aito luonnontuote, antibakteerinen ja tuoksu on rauhoittava ja tuoksuu puhtaalle ja raikkaalle. Laventeliä on käytetty kautta aikojen nimenomaan vaatteisiin. Se torjuu lisäksi punkkeja ja muita hyönteisiä. Edullisen säästökoon ja ohjeen löydät: http://www.villasofia.fi/kauppa/eteerinen-oljy-laventeli-50-ml/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Tuija! Täytyykin käydä vilkaisemassa tuota ohjetta. Olen nimittäin edelleen aivan koukussa pyykkietikkaan. Pyykinpesussa käytän sitä silloin tällöin, mutta siivouksessa sitäkin enemmän. Tuntuu, ettei siivoamisesta tule mitään, ellei suihkepullossa ole laimennettua pyykkietikkaa. Siivouskäytössä tuon valmiinkaan pyykkietikan hinta ei ole kova, sillä pullo on laimennettuna kovasti riittoisa. Ihan mielenkiinnostakin olisi kuitenkin kiva testata itse tekemistä.

      Poista