torstai 16. huhtikuuta 2015

DIY Kierrätysvaasi

Mitä saadaan kun yhdistetään muutama tyhjä mehupullo, vanha, ei enää oman vyötärön ympärille ylettyvä nahkavyö ja ojanpenkan törröttäjät? Uusi sisustussuosikki!




Perinteiset kukkamaljakot tuntuvat tällä hetkellä hieman tylsiltä ja minuunkin on tarttunut trendi sisustaa pulloihin laitetuilla kukilla. Kotilaituri-blogin Kati on ehtymätön ideapankki ja hänen vinkistään lähti kuume toteuttaa tällainen kierrätysvaasi. Suuremmat pullot ovat Lidlin appelsiinimehupulloja ja ne toimivat kauniisti yksittäisinäkin vaaseina, kuten Katin blogin kuvissa, mutta hieman erilaisen kokonaisuuden saa kun pullot vyöttää yhteen.

Toistaiseksi vaaseissa on vielä kauniin ruskeita talventörröttäjiä, mutta pian kotipihaltakin alkaa saada yhtä ja toista vihreää tai kukkivaa vaaseihin somistuksiksi. Niitä aion sujautella näihin pulloihin.





Tuo appelsiinimehu on yksi tuoremehusuosikeistani, joten pulloja kertyy helposti vaikka suurempaankin kokonaisuuteen. Suuri plussa myös siitä, että pullojen etiketit lähtevät vaivatta irti kun niitä liottaa lämpimässä vedessä.

Iso idea ja helppo toteutus. Sellaisia ovat suosikkiprojektini. Kiitos Kati ideasta ♥

Oletko sinä hurahtanut jo pullokukkiin?

Iloista torstaipäivää sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

38 kommenttia:

  1. Yksinkertainen on kaunista, hieno idea!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Samaa mieltä Sari. Kun näin pullot Katin blogissa ensimmäisen kerran, olin aivan varma, että samaisista pulloista tulee meilläkin vaaseja :)

      Poista
  3. Tosi hauska idea :))

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Eikös Seija! Elävillä kukilla vaasista tulee taas erilainen.

      Poista
  5. Kiitos Anu! Toteutuksesi on aivan loistava, vyö on niin kokonaisuuteen sopiva. Näen jo silmissäni niin monta heinää, ruohoa, tupsunkaista, jotka maljakoihin voi lisätä arkea piristämään. Pulloidea on todellinen arjen timantti :) Kiitos linkityksestä ♥ Jos aikataulut antavat myöden, koitan tänään saada postattua yhden DIY-vinkin, johon sain inspiksen sinulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kotilaiturin timanttikaivoksesta saadusta ideasta Kati ♥ Mihinköhän olet saanut minulta idean... Jään mielenkiinnolla (ja enemmän kuin uteliaana) odottelemaan :)

      Poista
    2. Idea käyty katsomassa ja hyvä vinkki olikin! Tulee varmasti käyttöön :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Minustakin, Kirsi. Tämän toteutukseen ei mennyt edes paljon aikaa eikä rahaakaan :)

      Poista
  7. Ihana idis - ai hitsit mullaki olis yks vyö mikä sopis tuohon paremmin kuin hyvin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyiksi käyneistä vöistä ei normaalisti juurikaan iloa ammenneta, mutta tässä tapauksessa ne ovat hyviä juttuja. Ei muuta kuin vyöaskarteluihin Miru ;)

      Poista
  8. Ihana! Tästä muuten sainkin idean yhteen vanhaan kullanvärinen vyöhön liittyen...

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva idea, eipä olisi tämäkään tullut mieleeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut minullekaan ennen Katin vinkkiä Katri :) Onneksi on tämä blogimaailma, josta saa kerättyä ideoita ja inspiraatiota.

      Poista
  10. Hauska idis! Edellisen postauksen tomaatti-peruna kuulosti myös kokeilun arvoiselta uutuudelta.....sormet syyhyäisi jo muutenkin puutarhahommiin, mutta säät eivät puhu samaa kieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Meillä pihalla voisi jo puuhastella kaikenlaista, mutta tomtatoa ei sinne uskalla vielä ihan äkkiä viedä. Pihahommia olisi kuitenkin viikonloppuna luvassa ellei tauti kaada kuopuksen lisäksi muitakin perheenjäseniä.

      Poista
  11. Kivalta näyttää! Talventörröttäjät ovat kauniita.:) Mulla oli viime vuonna paljon käytössä pienet pullot maljakkoina, välillä kirkkaat, välillä vihreät. Yritin löytää sulle kuvia, mutta liian pitkä blogihistoria ja epämääräinen otsikointi, ei löytynyt!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo törröttäjät saavat osan ihmisistä hymyilemään (aika paljonkin) vinoon, mutta minäkin olen jotenkin tykästynyt niihin kovasti. Täytyypä tulla selailemaan vanhoja postauksiasi ja katsomaan josko löytäisin sinun pullosi Taina :)

      Poista
  12. Ihanalta näyttää ja nuo "risut" ovat tosi kauniita. Täytyy muuten myös kommentoida, että sinulla on kiva uusi banneri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Banneri on yksinkertaisuuden huippu, mutta se piti vihdoin saada kun alkoi jo nolottaa oma bannerittomuuteni :)

      Poista
  13. Hieno idea. Mun pitää nyt varmaan alkaa saalistamaan kirppareilta jotain hienoa vyötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saalistamaan siis Sanna ;) Joku hiukan leveämpikin vyö voisi olla aika hieno tuossa...

      Poista
  14. Voi miten kiva idea! Pitääkin laittaa ylös, jos itsekin toteuttaisi. Ja jos löytäisi kirpparilta jonkun kivan vanhan nakhavyön. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait sinäkin tästä inspiraatiota Vivi! Katille kiitokset ideasta :)

      Poista
  15. Aivan ihana idea ja nuo törröttäjät ovat kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että on muitakin, joiden silmään törröttäjätä näyttävät kauniilta ;) Hetkittäin mietin, mistä silmä oikeastaan edes hakee kauneutta...

      Poista
  16. Hurahdin ensinäkemältä! Upea, tarpeeksi yksinkertainen minun makuuni ja helposti muokattava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Nella :) Erilaisilla kasveilla ja erilaisilla sidontatavoilla tai -materiaaleilla tästä "vaasista" saa aina eri näköisen. Kiva, että sinäkin hurahdit :)

      Poista
  17. Tämä olikin ihan napakymppi juttu! Juuri nyt vaatekaapissa pyörii neon keltainen ja neon oranssi vyö, jotka eivät taida tulla, uutuudestaan huolimatta, normikäyttöön. Taidankin ottaa tästä vinkistä kopin ja säädellä ne sopivien pullojen ympärille tms. Teen oman versioni ulkokäyttöön. Ehkä jotain päivänä saan sen esiin omaan blogiini. Lisätään toistaiseksi listalle "odottavat ideat"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa superhyvältä! Laita ihmeessä blogiin näytille jos ja kun saat toteutettua Titta :) Olisi mielenkiintoista nähdä sinun versiosi.

      Poista
  18. Aivan ihana idea ja toteutus. Tässä siis oiva idea minunkin lempimehun pulloille. Nuo törröttäjät on myös loistavia, ehkä siis menen sinne ojanpenkalle itsekin ja loihdin tällaisen, kiitos ideasta molemmille leideille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Laura. Kuuminta sisustushottiako: mehupullo ja kuivuneet kräkit ;)

      Poista