maanantai 3. marraskuuta 2014

Hetkeni joulutunnelmakuplassa

On paikkoja, joissa tunnelma vie mukanaan ja mikä onkaan ihanampaa, kuin antaa joulutunnelman viedä. Vaikka se sitten tapahtuisikin loka-marraskuun vaihteessa.


Sain ilon osallistua Paimiossa sijaitsevan Adalmiinan Helmen tunnelmallisen joulupuodin asiakasiltaan. Paikkahan on sama, jossa olin jokunen viikko sitten valokuvauskurssilla, mutta puoti on ollut tässä välissä hetken kiinni ja sinä aikana joulu muutti sinne sisälle. Tuo keskellä peltoja seisova ihana navettapuoti on täyttänyt juuri 10-vuotta ja edessä on siis 11. joulu. Omistaja-Annarinalla on silmää kauneudelle ja upeille yksityiskohdille ja puoti on todella kaunis, esillepanot harkittuja, mutta sopivan rennolla otteella toteutettuja.


Minun joulusilmääni näyttää tänä vuonna miellyttävän kaikki ruskea ja pronssin/kuparinsävyinen, valkoisella raikastettuna. Materiaaleina puu ja luonnonmateriaalit ovat ylitse muiden. Tässä alla on kuvia omista Adalmiinan Helmen suosikeistani. Samoin ylitse muiden ovat nuo alla olevat paperikoristeet. Minusta ne ovat aivan upean yksinkertaisen kauniita. 


Olin liikkeellä siskoni kanssa ja retki oli meille molemmille toivottu sivuhyppy arjesta. Pieniä herkkupaloja, paljon elävää tulta pimeässä illassa, havuja ja kaikkea kaunista... Ilta kasvatti pienen joulukuplan ympärilleni, eikä yö saanut tuota kuplaa puhkeamaan. Vielä aamulla tuntui siltä, että haluan vetää vain villasukat jalkaan, sytyttää kynttilöitä ja laittaa kotia kauniiksi. Tunnelmoida. Mutta niin se vain arki, työpöytä ja sen jälkeen maitokauppa kutsuivat. Tuntui kuitenkin hyvältä liihotella hetki muissa maailmoissa ja rentoutua. Toivottavasti sinäkin pääsit näiden kuvien myötä pienelle joulunojatuolimatkalle!


Kiitos Annarinalle ja koko Adalmiinan Helmen väelle aivan ihanasta illasta! Tunnelmaa sinunkin maanantai-iltaasi sateesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi ♥

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

28 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Meillä on kanssa kavereiden kanssa vierailu suunnitteilla!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia <3 Oli ihana päästä osalliseksi tuosta upeasta illasta.
    Adalmiina on toden totta helmi, sinne kannattaa tehdä retki kauempaakin.

    Seuraavaksi treffaamme sitten Aveliassa, kyllä meitä nyt hemmotellaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi tosiaan Teija isolla hoolla! Oli kiva nähdä taas ja nyt näitä hemmotteluja tulee tosiaan oikein kovasti. Meidän kelpaa.

      Poista
  3. Voi, olis kiva joskus käydä Adalmiinan Helmessä! Tuskin toteutuu niin kauan, kun liikun Turun suunnalla mieheni kanssa...:P Kyllä minusta voi joulutunnelmoida jo pikkaisen. Jos et kerro kellekään, niin olen kuunnellut yhtä joululevyä viime viikolla jo usemman kerran.;) Ei mitään tip tap-lauluja tai rekiajeluja, vaan sellaista nykyaikaista, tunnelmallista joulufiilistelyä.:)
    Olen muuten käynyt tuolla pimeässä tihkussa nyt kahtena iltana lenkillä ja olo on superpirteä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, jatkatte Helmestä sitten Taina Turkuun ja keksit miehelle jokun "hyvityksen" tänne ;) En kerro kenellekään, en! Vinkkaa ihmeessä, jos sinulla on joku hyvä joulufiilistelylevy. Minullakin meni tänään jo Spotifyn soittolistallani Rodin joululaulua puolivahingossa, mutta ei haitannut. Ja vitsit miten olet reipas! Oikeilla varusteilla on kiva ulkoilla tihkussa ja pimeässäkin, mutta se lähteminen on niiiin vaikeaa. Hyvä sinä!

      Poista
  4. Tosi kauniita kuvia. Ja joo, joulu kutkuttelee jo täälläkin kummalla tavalla. Kivaa kun tietää sen olevan tulossa. Kaunis blogi sulla, jäänkin seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Saga ja tervetuloa seurailemaan! Teinkin jo vastavierailun ja lueskelin pitkät pätkät blogiasi. Kivoja juttuja pullollaan Niittykulmasi!

      Poista
  5. Ihania kuvia - ja ihania tavaroita! TAisi olla hyvä, että jalkaleikkaus esti tuonne lähtemisen;) Enkä ihmettele ollenkaan, jos kuplaan jäit;)
    Kivaa uutta viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla asioilla on puolensa Lady ;) Odotas kun saat jalkasi kuntoon, niin sinulla on pitkä lista ideoita missä voisi käydä ja mitä tehdä entistä ehommalla jalalla. Mukavaa viikkoa sinnekin tästä harmaasta sadesäästä huolimatta ♥

      Poista
  6. Kiitos joulutuulahduksesta! Ihania paperipalloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun täällä blogin puolella on näin paljon jouluihmisiä, joita ei haittaa näin aikaiset fiilistelyt! Nuo paperikoristeet ovat minustakin tosi kauniita Kotimeidän. Pitäisiköhän lähteä etsimään jonkinlaisten paperikoristeiden teko-ohjeita... Ihan tuollaisia tuskin osaisi tehdä itse, mutta jotain.

      Poista
  7. Anu, ihastuttavat kuvat! Olipa siellä tunnelmallista! Näin se joulun fiilis kasvaa ja valtaa mielen. Synkkyyden keskellä kaikki valo on tervetullutta! Hyvää viikkoa myös sulle ja pian taas nähdään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä tunnelmallista, tälläkin kerralla, Hanna! Mitä harmaampaa on, sitä mukavampaa on laittaa valoja ja tunnelmaa kotiin. Kivaa viikkoa sinulle ja näkymisiin torstaina!

      Poista
  8. Voi, ihanan tunnelmallisia kuvia ♥ Minua niin harmittaa, etten päässyt paikalle, pakko mennä joku päivä itsekseni haistelemaan joulun tunnelmaa Adalmiinaan.
    Paperipallot näyttävät viehättäviltä!
    Ihanaa alkanutta viikkoa, torstaina taidetaankin tavata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä hakemassa joulutunnelmaa Helmestä Riikka! Eihän se tunnelma tavarasta tule, mutta kaiken kauniin keskellä sitä vain esteetikko nauttii. Mukavaa viikkoa sinullekin - ja juu, olen tulossa torstaina, silloin nähdään!

      Poista
  9. Siskot liikenteessä ;) Oli mukava taas treffata ja loppuviikosta sit taas! Kauniit kuvat nappasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskot on parasta seuraa Teija, vai mitä ;) Oli kiva nähdä taas ja torstaina treffataan uudelleen. Ihana nähdä minkälainen paikka meitä odottaa.

      Poista
  10. Voi miten ihania kuvia!! Jokohan sitä voisi joulua hiljalleen kotiinkin tuoda? Tämä marraskuun pimeys saa niin usein kaipaamaan valoja ja kaikkea pientä kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sitä jo pikkuhiljaa voisi joulua alkaa laittaa, onhan JO marraskuu Ruut ;) Ainakin itselläni joulu maistuu paremmalta ennen aattoa kuin sen jälkeen. Pyhien jälkeen on kiva siirtyä jo kohti uutta vuotta ja talven riemuja.

      Poista
  11. Voi kuinka kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Meille on joulu alkanut jo hiipiä pikkuhiljaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Luulen, että meillekin alkaa pikkuhiljaa hiipiä valoja ja muita pieniä joulunalusjuttuja. Kuopus oli laittanut jo ensimmäisen postinkin tontuille ruokailutilan ikkunalaudalle :)

      Poista
  12. En aio enää poistua joulutunnelmasta. Joulunodotus olkoon nyt virallisesti alkanut. :)
    Mukavaa tiistaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittu, Minna :) Julistamme joulunodotuksen näin virallisesti alkaneeksi!

      Poista
  13. Kauniita kuvia olet napannut! Oli kiva nähdä ja ihanaa vaihtelua arki-iltaan tuollainen hemmottelu! Nähdään taas loppuviikosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa meillä ajoitus; juuri olin katsomassa sinun blogisi kuvia samaiselta illalta ;) Kiitos samoin, ihania olivat sinunkin kuvasi. Adalmiinan Helmessä on helppo ottaa kauniita kuvia, kun kauneutta on joka puolella. Nähdään pian!

      Poista
  14. Ihanalta vaikuttaa tuo paikka! Ja tosi kauniita paperikoristeita, itsekin niitä himoitsen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Johanna pitää Adalmiinan Helmi mielessä kesäloma-aikanakin - ja toki myös nettipuoti palvelee, jos haluat käydä kurkkimassa siellä. Paperikoristeet ovat jotenkin niin kauniita tällä hetkellä. Hyvä kuulla, että on toisiakin, joita ne kutkuttelevat ;)

      Poista