tiistai 7. lokakuuta 2014

Suklaaklassikkoa makeannälkään

Syksy on ainakin minulle aikaa, jolloin iskee valtava suklaahimotus. Taistelu sitä vastaan on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Pojot menevät usein vastapuolelle.


Nina Lincolnin suklaajuustokakku on ainakin meillä jo klassikoksi luettava kakku. Ohjeen olen saanut hyvin, hyvin kauan sitten rakkaalta ystävältäni. Kakun ohje on minulla liimattuna isoon ruutuvihkoon Karvisen sarjakuvien ja lehdestä leikattujen inhohoroskooppien väliin. Ja noita sarjiksia en ihan muutamaan vuoteen ole leikannut sanomalehdistä tai kopioinut sarjakuvakirjoista. Itse asiassa pari sivua reseptin jälkeen tulee lehtileike, jossa on päiväys alkuvuodelta 1991...


Mutta takaisin kakkuun. Jos mielesi tekee jotain oikein makeaa ja suklaista, on tämä ohje sinua varten.


* * * * *

NINA LINCOLNIN JÄÄDYTETTY SUKLAA-JUUSTOTORTTU

POHJA:
9 suurta grahamkeksiä (Digestive)
35 g sulatettua voita

TÄYTE:
200 g tummaa suklaata
200 g Philadelphiajuustoa (myös esim. Viola-tyyppiset tuorejuustot käyvät)
150 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2,5 dl kuohukermaa 
(100 g pekaanipähkinöitä)

Murenna keksit hienoksi ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. 

Sulata suklaa. Sekoita juusto ja 100 g sokeria sekä vaniljasokeri. Erota kananmunista keltuaiset ja lisää ne juustoseokseen. Sekoita joukkoon suklaa.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Lisää loput sokerista ja lisää juusto-suklaamassaan. Vatkaa kerma toisessa astiassa vaahdoksi ja lisää seokseen. Lisää halutessasi pähkinät (minä en ole kaivannut tähän pähkinöitä).

Kaada seos vuokaan keksiseoksen päälle. Pidä yön yli pakastimessa. 

Ota kakku pakastimesta noin 0,5 h ennen tarjoamista. Koristele suklaaraasteella, pähkinöillä tai kermavaahdolla. Itse jätän kermavaahdon pois koristeluista, mutta tarjoan sitä usein kakun vierellä.

* * * * *


Tällainen kakku. Tätä suklaista unelmaa meillä oli siis tarjolla lauantain sisustuskutsuilla. Onko sinulla herkkuja tai suosikkireseptejä, jotka ovat seuranneet sinua vuosikausia? Olisi kiva kuulla niistä!

Mukavaa tiistain myöhäisiltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

 

8 kommenttia:

  1. Eihän tuollaista voi vastustaa. Ihana yhdistelmä kakkuun nuo pähkinät. Nami! Postasin juuri yhden omenapiirakkareseptin, joka on vuosia mukana kulkenut sukuperinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on vaikea vastustaa ;) Täytyypä tulla kurkkaamaan perintöomppupiirakkasi Nainen Talossa.

      Poista
  2. Mä olen tätä joskus työkaverin luona maistanut, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa. Pitääkin ottaa ohje ylös ja testata itsekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kakun kohdalla pitää todella paikkansa, että vanhassa vara parempi Nanne ;)

      Poista
  3. Tämä kasarikakku on minunkin lempparikakku! Lumoaa takuuvarmasti krantummankin herkkusuun :-)
    Toinen kestosuosikkini on suklaaunelmatäytekakku, resepti löytyy mun blogista. Kantsii testata!

    Leppoisaa viikon jatkoa Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sinulla noita herkkureseptejä riittää Teija! Tulen pikapikaa tutkailemaan unelmasi. Tässä Ninassa on kivaa sekin, että sen voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä pakkaseen. Iso plussa ainakin minulle kun kylään on tulossa isompi joukko ihmisiä. Ihanaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista