torstai 30. lokakuuta 2014

Melkein kuin jouluaattona

Olo on kuin pienellä tytöllä jouluaattoaamuna. Tänään se tapahtuu. Vatsanpohjassa nipistelee pieni jännitys, odotus laittaa poskipäät punottamaan. Mitähän päivä tuo tullessaan?


Kolmisen viikkoa sitten kyselin, josko aloitettaisiin jo joulu. Muutama lukija arvasikin kommenteissa mistä oli kyse. Joulu tuli meille Kotiblogit-lehden joulunumeron valmistelun myötä. Kotiblogit-lehdestä on tämä numero mukaanlukien ilmestynyt nyt kolme numeroa ja lehti on saanut valtavan suosion. Enpä ihmettele sitä yhtään, sillä lehdet ovat olleet pullollaan inspiraatiota.


Sain ilokseni mahdollisuuden päästä mukaan tähän joulunumeroon ja matka on ollut mielenkiintoinen. Välillä oli iskeä iso epätoivo, olinko haukannut liian suuren palan. Samalla viikolla käyty valokuvauskurssi oli avannut oven uuteen maailmaan kuvissa, mutta nyt taitoni eivät vielä riittäneetkään siihen, mitä silmissäni näin. Mutta kun tarpeeksi otti kuvia, löytyi sieltä joukosta myös niitä omaa silmää miellyttäviäkin otoksia ja aineisto tuli valmiiksi.

Tässä joululehdessä on mukana myös Kotilaituri-blogi ja Katin kanssa vaihtelimme tsemppi- ja uskonvalamisviestejä useampana päivänä illan myöhäisinä tunteina. Kiitos Kati ♥ Tänään tuo lehti sitten ilmestyy. Jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla odotan minkälaisen lehden tekijät ovat saaneet kasattua. Oli aivan huikean upeaa olla mukana tällaisessa projektissa.

Tänään joulu tuleekin ison askeleen lähemmäs, sillä pääsen katsastamaan illalla Adalmiinan Helmen ihanan navettapuodin tunnelmallisen joulun. Kotiin päästyäni saatan vielä herkutella tämän Kotiblogien joulun glögimukillisen äärellä. Ehkä säästän lehdestä muutaman sivun huomisellekin.

Mukavaa päivää sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.


31 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa Anu! Kova työsi palkitaan vaikka uskon kyllä niitä epätoivon hetkiä matkan varrella olleen. Pakko saada tuo lehti jostain käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietäisitpä vain, mutta onneksi lopputulos palkitsi kuitenkin :) Lehdestä löytyy muitakin tuttuja Åblogeja, joten lehti on varmasti kivaa luettavaa myös siltäkin kantilta ajateltuna.

      Poista
  2. Jännittävää! Tuorein lehti on saatava pikaisesti selailuun. 💫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja niin pitää Kotimeidän ;) Olen pidätellyt tässä itseäni, etten käy pyörähtämässä kotona kesken päivää tekemässä ensiselailua.

      Poista
  3. Jännät paikat ja hauskaa oli stailata joulua "syksyllä". Toki meidän joulu on melko talvisisustus eikä niinkään blingahtava, mutta meidän joulu ♥ Ja vaikka täällä blogeissa tulee pyörittyä ja ammennettua monta ihanaa ja uutta ideaa, painettu lehti on ainakin mulle myös tärkeä. Jännityksellä odotetaan aikaansaannoksiamme ja skoolataan glögit illan hämärässä :) Kiitos Anu uskonvalamisesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati itsellesi, otetaan ihmeessä illalla glögiskoolit ♥ Kummasti sitä pääsi joulufiilikseen tuossakin vaiheessa vuotta ja ainakin minulle se fiilis on jäänyt jonkin verran päällekin. Painettu lehti on tosiaan aina painettu lehti, vaikka välillä tuntuu, että iltojen vapaa-aika meneekin täällä langoilla. Samaa tunnelmaa täällä ei kuitenkaan saa.

      Poista
  4. Edelliset kaksi numeroa olen ostanutkin ja tietenkin tämä uusin täytyy tietenkin käydä hakemassa viikonloppuna!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta ensimmäinen lehti jäi lukematta, mutta kakkosnumeron olenkin kahlannut sitten sitäkin perusteellisemmin Taina. Joulutunnelmaa viikonloppuusi ♥

      Poista
  5. Vautsi, vähän arvelinkin jotain tämän suuntaista. :) tosi hieno juttu Anu!

    P.s. Vitsi tuo tyyny on niin ihana, mä olen hiplaillu sitä monet kerrat, mutta joku osa ei sitten ole raaskinut. Nyt varmaan kun innostun, niin sitä ei enää löydy... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä Sonja kiva kokemus päästä haastamaan itseään taas uudella tavalla. Ja jep, tuo tyyny on omakin lempparini. Jonkin aikaa sitä minäkin mietin, mutta sitten piti hakea kotiin, ennen kuin loppuvat. Se olisi ollut niin tyypillistä... :)

      Poista
  6. Oujee! Tämä lehti pitää käydä hankkimassa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Lehti on varmasti aikamoinen inspiraation lähde tähän jouluun. Odotan kovasti, että pääsen minäkin lukemaan sitä Miru.

      Poista
  7. Oh wauu! Onnea. Oli varmasti upea kokemus :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S ♥ Oli upea kokemus ja mielenkiintoista nähdä lopputulos kunhan tästä selviän kotiin postilaatikolle :)

      Poista
  8. Huikeen hieno juttu!! Täytyypä käväistä taas lehti ostamassa :) Terkuin, rva Lahoa rautaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten mitä pidit lehdestä - ihan ylipäätäänkin rva Lahoa rautaa. Minullakin jatkuu vielä jännitys, sillä lehti ei ollut tullutkaan vielä eilen kotiin ja yritin olla coolina, enkä mennyt kauppaan selailemaan...

      Poista
  9. Oi, onnea! Mä oon yrittänyt pitää silmäni auki, mutta en oo missään törmännyt tuohon lehteen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima ♥ Aikaisemmat numerot on ymmärtääkseni myyty aina loppuun, joten siksi niitä on ollut vaikea löytää jos ei nappaa lehteä mukaansa lähestulkoon heti ilmestymisen jälkeen. Eilen ilmestyi tämä numero, joten nyt pitäisi löytyä kaupoista.

      Poista
  10. Mahtavaa! Tuolla lehti keittiön pöydällä odotteleekin lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinulla on ollut jo mahdollisuus lukemiseen Johanna :) Löytyikö jouluinspiraatiota?

      Poista
  11. Vitsit kun kuulostaa hienolta! Tosi hieno juttu, onnea sinullekin! :) täytyykin hankkia tuo, odotan innolla sellaista iltaa että voisi käpertyä takkatulen ääreen tuota lueskelemaan.. :) oli muuten tosi tunnelmallista ja kaunista tänään Adalmiinan Helmessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ♥ Oli kiva nähdä taas eilen ja Adalmiinan Helmen joulutunnelma ei pettänyt - kaunista oli ja toi inspiraatiota. Tänään täytyy hakea viikonloppuruuaksi kalaa, jotta pääsen testaamaan ostostani...

      Poista
  12. Tuskin maltan odottaa, että saan tuon lehden käsiini!
    Kiva päästä kurkkimaan jouluista kotianne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani Teija ;) Minun juttuuni ei oltu valittu kovinkaan paljoa kuvia meiltä kotoa. Juttu koostui aika paljon diy-vinkeistä, mutta koska niitä kuvia otin vinot pinot, niin ajattelin, että voisin tehdä niistä oman postauksen tänne blogin puolelle.

      Poista
  13. Kaunis sohvastailaus teillä Anu! Luin lehteä intensiivisesti, oli aivan mahtavaa nähdä siellä monta blogiystävää! Ja sinun kynttiläsi sekä muut kauniit jouluiset asiat. Tunnelmaa pyhiin sinulle ja perheellesi! t: Hannis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Tuo sohvakuva oli yksi niistä onnistumisista. Lehteä on tosiaan hauska lukea kun tietää ihmisiä tekstien ja kuvien takana, oikeasta elämästä tai blogien kautta. Oma lehteni on vielä herkuttelematta. Pikaisesti vain selasin päivällä kun sain sen käsiini, mutta josko nyt illalla olisi Se Hetki. Rentouttavia pyhiä Villa Puomiinkin!

      Poista
  14. Ihan loistavaa!!! Pitää ehdottomasti bongata lehti itsellekin, monta ihanaa bloggaria kauniine koteineen mukana <3 Oli ihana nähdä sinua torstaina. Toivottavasti sitten ehtii jutella enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. bongailin sinun kuvasta kaikkea ihanaa <3

      Poista
    2. Samoin, oli kiva nähdä sinua Laura ja torstaina otetaan sitten uudelleen! Lehti vaikutti tosi kivalta, joten kannattaa etsiä se käsiinsä jouluinspiraatioksi. Voin melkein arvata, mitä ihanaa olet bongannut ;)

      Poista
  15. Onnea upeasta jutusta ♥ Hain lehden jo torstaina, mutta vasta tänään ehdin siihen rauhassa syventyä ja ihanahan se oli. Sinun kuvat ja askarteluideat olivat aivan mielettömät! Ja muutenkin uusi lehtituttavuus oli kyllä tosi kiva, ideoita jouluksi löytyi vaikka millä mitalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Minustakin lehti on vaikuttanut tosi kivalta ja siinä on paljon luettavaa - ja inspiraatiota.

      Poista