sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Joko jo parempia kuvia?

Melko tuskainen tunne, kun valokuvaa ottaessaan kamera tarkentaa jatkuvasti eri kohtaan kuin mihin itse haluaisi tarkentaa, kuvista tulee hämärällä keltaisia ja tärähtäneitä ja valotus ei onnistu kuin keskipäivällä päivänvalossa.




Bloggaamisen alkuvaiheessa luovuin salaman käytöstä, kun huomasin mitä se tekee useimmille kuville. Sen jälkeen alkoivat uudet ongelmat. Kameran mukana vuosia, vuosia sitten tuli kyllä käyttöohje, mutta sen teksti on näyttänyt heprealta - ja kirja on jäänyt lukematta.


Voit siis kuvitella intoni kun osallistuin viime viikonloppuna Createllan järjestämälle valokuvauskurssille Adalmiinan Helmessä Paimiossa. Kurssin alussa kerroimme kaikki lähtötasostamme ja kerroin, että olen kerran kääntänyt kamerani manuaalipuolelle, mutta että sen pidemmälle en ole päässyt. Kurssin hieman edettyä ymmärsin, että en ollut oikeasti tehnyt edes sitä - väärä vipstaaki. Mutta tuo siis oli lähtötasoni.


Createllan Camilla oli aivan upea opettaja. Rauhallisesti, selkeästi ja havainnollisesti hän kertoi meille valtavan määrän asiaa päivän aikana ja moni mysteeri aukesi. Välillä herkuteltiin ihanilla Fabbes Cafen leivonnaisilla ja taas jatkettiin. Jossain vaiheessa jalkauduimme myymälään kuvailemaan. Mikä olisikaan ollut inspiroivampi ympäristö valokuvata kuin tuollainen puoti täynnä kaikkia ihanuuksia. Helmen Annarinan mielestä nyt oli kuitenkin tyhjää, sillä parin viikon kuluttua avautuu Adalmiinan Helmen tunnelmallinen joulupuoti. Meitä kuvaajaoppilaita "tyhjät" hyllyt eivät kuitenkaan haitanneet kun kolistelimme käytävillä tottumattomina kamerajalustojemme kanssa.


Edelleen päässäni on vielä suuri määrä oppia jäsentymättä, mutta lääkkeenä on Camillankin mukaan kuvaaminen, kuvaaminen ja kuvaaminen. Tuota oppia olen nyt yrittänyt toteuttaa ja onpa näihin päiviin mahtunut jo muutamia onnistumisiakin. Aivan upea tunne. Eiköhän tämä tästä siis.


Onnistumisia ja iloa sinunkin loppuviikkoosi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

44 kommenttia:

  1. Me saatiin viime vuonna häälahjaksi kamera, ja vieläkin on kameran mukana tullut kurssi käymättä. Nyt alan jo olemaan vähän sinut oman kamerani kanssa ja nyt voisikin olla hyvä aika mennä johonkin kurssille. Harmittaa joka päivä kun ei saa kamerasta kaikkea sitä irti, mitä siitä pitäisi saada...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta Nanne; sitä tietää, että pelit ja vehkeet antaisivat mahdollisuuden paljon parempaan, kun vain osaisi käyttää niitä. Sinulla on jo hyvällä mallilla asiat, kun olet jo sinut kamerakaverisi kanssa ;)

      Poista
  2. Kurssia kaipaisin minäkin! Oman kamerani ostin kummisedältäni, joka on harrastanut valokuvausta kauemmin kuin mitä minä oon ollut olemassa, mutta valitettavasti tuo asuu niin kaukana, ettei ole mua ehtinyt juuri kameran saloihin perehdyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kursseja on maailma pullollaan, mutta hankaluus on aina löytää juuri niihin omiin tarpeisiin ja tasoon sopiva kurssi. Toivottavasti sopiva kurssi löytyy - tai mikä parempaa, toivottavasti kummisetäsi pääsisi tulemaan opastamaan. Viikonloppu sinun patojesi ääressä ja hyvässä hoidossa, pitäisi olla aika houkutteleva tarjous ;)

      Poista
  3. Minäkin tarttisin muistutusta manuaalisen puolen käytöstä - joskus koulussa treenailtu niitä mutta unohtunut täysin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on Katja, että jos ei treenaa, niin kerran saadut opit unohtuvat aika nopeastikin. Voi kun päässä olisi sellainen palautusnappula, jolla voisi palauttaa vanhoja tietoja uudelleen parempaan muistiin... Minulla olisi ainakin aikamoisesti käyttöä sellaiselle.

      Poista
  4. No kyllä ihan varmasti, kuvasi näyttävät jo nyt vallan kauniilta! :) Harmi etten päässyt paikalle, paikka on varmasti aivan ihana! (Häpeäkseni pitää sanoa, etten ole siis Helmessä ikinä vielä vieraillut... mutta jospas ottaisi nyt ennen joulua sen kohteeksi!) Olen käynyt vastaavan kuvauskurssin kerran Jyväskylässä, mutta lisäoppi ei olisi ollut pahitteksi!

    Torstaiterkkuset sinne sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihan huippua, jos olisikin sellainen mahdollisuus, että kävisi nyt kurssin, sitten treenaisi jonkin aikaa itsekseen ja hetken kuluttua pääsisi uudelle kurssille. Pienen oman käyttämisen jälkeen kun herää aina tuhat ja yksi kysymystä. Adalminan Helmen joulu kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa Teija! Terkkusia sinnekin ♥

      Poista
  5. Tosi hyviä kuvia! Mun pitäisi ehdottomasti myös päästä kurssille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru! Aikaisemmin tuntui, ettei itselle sopivia kursseja olisi ollenkaan, mutta kummasti niitä löytyy ihan täältä kotikulmiltakin kun vain alkaa googlailla. Sun kuvissa ei ole kyllä mitään valittamista!

      Poista
  6. Sinähän olet Anu jo ihan pro! Ihania kuvia <3

    Päivä oli kyllä mitä onnistunein ja Camilla mitä
    parhain opettaja.

    Kiitos vielä kaikille kollegoille ihanasta
    seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Teija, mutta pro-taso on vielä toooooosi kaukana :) Kurssipäivä oli kyllä antoisa ja hyvässä seurassa, hyvän opettajan opissa ja kauniissa ympäristössä se oli todellinen piristysruiske syksyn keskellä :) Kiitos itsellesi seurasta!

      Poista
  7. Wau! Upeat kuvat Anu! M-asetusta vaan jatkossa, siitä tallentuu kuvaamisen tähtihetket! Iloa kuvaamiseen ja kiitos seurasta tuona kivana sunnuntaina! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Automaattiin ei ole enää paluuta. Nyt on vain yksi suunta ja se on vahvempi M. Treeniä se vaatii, mutta onneksi valokuvaaminen on ihanan palkitsevaa onnistuessaan. Kiitos sinullekin seurasta! Oli kyllä mahtava päivä kaikin puolin.

      Poista
    2. Kommenttisi oli Hanna tullut tuplana, joten älä ihmettele kun poistan tuon jälkimmäisen :)

      Poista
  8. Hienoja kuvia - ja minä tulen kyllä vielä halkeamaan kateudesta, kun katselen teidän kurssilaisten kuvia jatkossa;) Niin olisin halunnut olla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä halkea Lady ;) Ensi kerralla mukaan, eikähän sinun kuvissasi ole mitään vikaa noilla tiedoillakaan. Toivottavasti tautisi alkaa olla jo voiton puolella!

      Poista
  9. Ihastuttavat kuvat kerrassaan!
    Hurmaava fiilis myös!
    Lähetän vakallisen lämpöä vielä täältä etelän auringon syleilystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Adalminan Helmi on valtavan kaunis paikka kuvata ja tunnelma siellä on tosiaan kohdillaan. Kiitos lämpölähetyksestä! Ihmettelinkin kun tuossa hetki sitten tuli pieni ihana lämmin tuulahdus ympärilleni ♥ Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  10. Ihanan onnistuneet kuvat, Anu! Onnittelut ♥ On se kumma, miten uusi maailma avautui ja miten selkeästi Camilla osasikaan opastaa. Nyt on intoa runsaasti enemmän kuin aikaa, mutta mitä mahdollisuuksia ja vipstaakeja meillä onkaan ;) Onnistumisia viikonloppuunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän postauksen kuvat ovat ekat kuvani ikinä manuaalisäädöillä, joten siinä mielessä olen kyllä itsekin tyytyväinen. Totta, maailma avautui melkoisesti kurssin jälkeen ja nyt sitä ihmettelee siinä ovensuussa, mihin kaikkeen on mahdollisuus. Askel askeleelta eteenpäin ;) Camillalle täydet pisteet käytännön läheisestä ja selkeästä opetuksesta.

      Poista
  11. Vautsi, ja kiitos! Ihan punastun kehuista täällä. Kaikista palkitsevina on nähdä teidän harjoittelujen tulos! Huippua! jatkakaa kaikki samaan malliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulehan ope, suotta punastelet, sillä olet kaikki kehut ansainnut ja litet till ♥ Avasit tosiaan ison maailman oven sunnuntaina, kuten Kati edellisessä kommentissa kirjoittikin ja samalla annoit valtavasti intoa astua saappaisiin ja lähteä treenaamaan siihen maailmaan. KIITOS!

      Poista
  12. Ei hitsit! Ens kerralla raahaat mut mukaan! Vitsit, kun olisin tiennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No himpura, kun en tiennyt Saara, että olet kiinnostunut ;) Täällä alkaa selvästi olla Camillalle jo uusi oppilasporukka kasassa!

      Poista
    2. No keväällä kun helmessä taas asiat rauhoittuu joulun jälkeen vedetään taas uusi kurssi!

      Poista
  13. Ihania kuvia! Niin kiva miljöö...Voi, kuka järjestäisi täällä samanmoisen! Mulla oli vakaa aikomus kesällä opetella käsisäädöt, mutta ei siitä ohjekirjasta ja kameran nappuloista ota mitään tolkkua. Mun kärsivällisyys on jotain aika minimaalista tässä asiassa.:P Tsemppiä sulle harjoitteluun!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adalmiinan Helmi oli aivan loistava paikka pitää tällainen kurssi Taina. Sama kurssi perinteisessä kokoustilassa ei varmasti olisi antanut samanlaista lopputulosta. Voi tiedän niin tuon tunteen. Ohjekirjaa on aika kammo lukea kun tuntuu, ettei lue suomea ollenkaan. Lisäksi ainakin minä opin paljon tehokkaammin kun joku kertoo ja jaksaa selittää ja näyttää kädestä pitäen. Toivotaan, että teidän suunnallekin järjestyy vastaava kurssi. Kiitos tsempistä! Sitä tarvitaan :)

      Poista
  14. Hitsi vie! Mä oon 2 kertaa missannut Camillan kurssin ;( Ens kerralla, vaikka mikä olis! Camilla on yksi lahjakkaimmista! Ja mitkä puitteet kuvaamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh, mikä tuuri Sanna! Kolmas kerta toden sanoo, eikös se niin mene. Ensi kerta on siis sinun kertasi!

      Poista
  15. Vilpittömät kehut täältäkin, kuvasi ovat hienoja! Ja, vielä, kaikille kiitos lämpimän ja välittömän ilmapiirin luomisesta kurssipäivän aikana. Sellaisessa tunnelmassa on helppo olla avoin oppimiselle :) Iloiset terkut, Annarina/ Adalmiinan Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annarina ja kaunis kiitos upeista puitteista! Tuo on aivan totta, että lämmin ja rento ilmapiiri auttaa uuden oppimisessa ja kaikki se kaunis ympärillämme teki kurssipäivästä oikeasti vielä antoisamman ♥ Ei olisi tuntunut samalta sekaisessa ja ahtaassa liiketilan takahuoneessa pahvilaatikoiden välissä... Ja tiedätkö, huokailen päivittäin sen ostamani ruukun ohi kulkiessani (näkyy Kodin stailailuleikkiä -postauksessanikin). Se on niiiin ihana.

      Poista
  16. Tosi kivoja kuvia!! Hyvä Anu! Minulla on nyt syksyn tullen myös pieni pattitilanne tuon kameran kanssa.. Hämärän tullen valoa ei riitä, ja jos nostan ISO-arvoa, niin kuvista tulee kohinaisia.. Aikamoinen kamerakuume siis on... Mutta nyt tähän uuden kodin rempan keskelle en taida raaskia sellaista investointia tehdä.. Kuitenkin, ihania oppihetkiä teillä varmasti ollut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ♥ Hämärällä kuvaaminen on kyllä ihan oma taiteenlajinsa. Kamerakuume juu... Tänään juuri yritin ei-niin-vaivihkaa ehdotella miehelle, että olisi aika ihanaa, jos voisi saada sellaisen hyvääsyksyäkivaanimppariatunnelmallistajoulundotustajaihanallerakkaallevaimolle -lahjan, uuden kameran. Ei lämmennyt ainakaan ihan siltä istumalta ;)

      Poista
  17. Kauniita kuvia olet onnistunut ottamaan! Valokuvaus on mukavaa puuhaa ja toisinaan myös hermoja raastavaa, kun näet mielessäsi selkeästi kuvan, jota et onnistukaan taltioimaan kameralla sellaisena :) Terkuin rva Lahoa rautaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin rva Lahoa rautaa! Tiedän aivan tarkalleen mistä puhut :) Jotkut sommitelmat, sisustukset tai maisemat näyttävät ilman kameraa aivan erilaisilta kuin kameran kautta katsottuina. Sitä joutuu hiukan huijaamaan, jotta ne saa näyttämään yhtä hyvältä valokuvassa. Puhumattakaan siitä, että kuva tarkentuu oikeaan kohtaan...

      Poista
  18. Kauniita kuvia! Minäkin olen paraikaa kamerakurssilla, joka kestää kaksi iltaa. Ensimmäinen kurssi-ilta on takana ja aivan uusi maailma näyttää avautuvan. Tähän asti olen kuvannut pelkästään automaatilla salamaa vältellen. Jatkossa pitää perehtyä käyttämään manuaalia, kun siihen saa nyt asiantuntevaa opastusta. Vaikea laji olisi opetella ihan ilman opettajaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemmekin sitten aivan samassa tilanteessa Nainen Talossa. Olen tänään kuvaillut todella paljon ja pari palasta on taas loksahtanut paikoilleen. Niin palkitsevaa tekemistä! Tsemppiä sinullekin kuvailuihin! Ilman opettajaa tämä olisi ollut kyllä melko turhauttavaa tahkoamista ainakin minulle.

      Poista
  19. Vaau!! Tarvisin itsekin niin jotain valokuvauskurssia! Oikein ottaa päästä kun kuvittelee jotain ihanaa kuvaa mielessä ja ei vain saa sitä otettua kameralla. Ja vaikka kuinka pelaa asetusten kanssa niin ei onnistu. Ja nyt tässä para-aikaa ihmettelen, että miten ihmeessä bloggajat ottavat kuvia talvella blogiin? Itse aloitin bloggaamisen nyt keväällä ja kuvaaminen on ollut kuitenkin suht helppoa valoisalla. Nyt syksyn tullen olen kokenut melkoisia ahdistuksia kun valo vain ei riitä. Siis ei riitä minun taidoillani. Apua siis tarvittaisiin! Huhh, ei auta kuin harjoitella ja kytätä mahdollisia kursseja paikkakunnallani :) Hienoja kuvia olet ottanut! :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on Jenni. Uskon, että tuo meidän kurssimme auttoi todella paljon nimenomaan tuohon hämäräkuvaamiseen. Kurssipaikkamme oli tunnelmallisen hämyisä, joten jo siellä pääsi heti testaamaan oppeja. Tsemppiä hämäränhyssyyn ja toivottavasti sopiva kurssi löytyy pian!

      Poista
  20. Voi miten huippua kun pääsit kurssille. Mulle se tuli ihan liian nopeaa ja pakko oli jättäytyä pois, harmi kyllä. Juurikin noita hämärässä ja vähässä valossa kuvaamisen vinkkejä kaipaisin ja kovasti! Olet ottanut kyllä upeita kuvia ja onhan ympäristökin niin upea että!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Laura tosi onnellinen, että se onnistui! Kummasti sitä vain noinkin lyhyt kurssi auttoi valtavasti eteenpäin. Ja totta, tuossa ympäristössä oli helppoa ottaa kauniita kuvia - ainakin jos tekniikkapuolta ei lasketa ;)

      Poista
    2. Tämä tuli niin mieleen torstaina kun yritin niitä ihania herkkuja kuvailla :) Ehkä ne säädöt vielä löytyy tai täytyy se jalusta kantaa mukana :) :)

      Poista
    3. Hih, aika tuskallista kuvaaminen kieltämättä oli siinä ulkona, mutta onneksi sisällä helpotti. Toivotaan, että ensi vuonna tähän aikaan voimme jo naureskella näille säätämisillemme Laura :) Tuulta päin vain, periksi ei anneta!

      Poista