tiistai 25. lokakuuta 2016

Uusi lisäase syysflunssan taltuttamiseen

Syysflunssa on täällä. Koko komeudessaan. Kävin viime viikolla ottamassa influenssarokotteen ja rokotteen antaja vinkkasi, että kroppa on jonkin aikaa rokotteen jälkeen pienessä stressitilassa ja siis normaalia enemmän alttiina kaikille ympäristön pöpöille. "Päiväkodin joulujuhlaan" ei kuulemma kannattaisi mennä muutamaan päivään piikin saamisen jälkeen.




Ja kuinka ollakaan. Vuorokausi piikistäni tuli kuopus kotiin valittaen kuumeista ja nuhaista oloa. Thanks, oikea ajoitus ennen kaikkea, vaikka ei joulujuhlia ollutkaan. Hetken jo luulin selvinneeni, mutta sunnuntaina iltaa kohti oma kurkku karheni, aivastelut lisääntyivät ja nenä alkoi vuotaa.




Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Olin saanut aikaisemmin syksyllä blogiin testattavaksi ColdZyme-suusuihkeen*, jonka luvattiin vähentävän flunssatartunnan riskiä ja taudin alkuvaiheessa otettuna lyhentävän taudin kestoa. Nyt pääsin testailemaan.




ColdZymeä suihkautetaan nieluun heti flunssaoireiden ilmaannuttua kerran kahdessa tunnissa. Suihkeen sanotaan vaikuttavan ensisijaisesti sairauden syyhyn, mutta se auttaa myös oireisiin. Tuon oireita helpottavan puolen huomasin hyvin nopeasti, sillä unohdin karhean kurkkuni aina joksikin aikaa suihkeen ottamisen jälkeen. Parin tunnin jälkeen uusi suihke on helppo muistaa kun olo on taas uudelleen flunssaisempi.

Suihkeen teho perustuu siihen, että sen ainesosat rakentavat kurkkuun ja suuhun suojaavan kalvon nuhavirusta vastaan. Kalvo sulkee virukset sisäänsä ja estää niitä kiinnittymästä soluihin ja näin keho pääsee eroon niistä luonnollisesti.




Lähipäivät näyttävät mihin päin flunssani etenee, mutta jo tällä kokemuksella ja näillä helpotuksilla uskon, että käyn hakemassa apteekista uuden suihkepullon kodin lääkekaappiin tuttujen taisteluvälineiden C-vitamiinien, sinkin ja hunajan kaveriksi. Tuote on siitäkin näppärä, että sitä voi käyttää ennaltaehkäisevästi kun ympärillä pärskitään ja tulossa olisi tärkeä tilanne, jossa pitäisi olla terveenä.

Nyt parkkeeraan kuitenkin loppusuihkeen kanssa ison nenäliinapinon ja teekupin viereen villasukat jalassa. Kurkkukipu on onneksi loppunut. Toivotaan, että nuhapuolikin helpottaa pian. Pidän peukut pystyssä, että siellä puolella ruutua on säilytty terveinä!

Anu

* Tehty yhteistyössä ColdZymen kanssa. Kiitos.

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

25 kommenttia:

  1. Suihke kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Eipä ole syysflunssat (ihme kyllä) _vielä_ meihin iskeneet, mutta eipä ole koskaan väliin jättänyt :D
    Paranehan pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru! Suihke on tosiaan jo nyt helpottanut oloa melkoisesti ja toivon, että se vetää vielä tämän nuhankin pois mahdollisimman pian. Voi teitä onnellisia kun olette säästyneet. Meillä tuntuu, että tämä syksy on ollut tasaista tukkoisuutta lähes koulunalusta asti ja nyt vielä tämä kunnon tauti.

      Poista
  2. Tuota taidankin heti hakea apteekista. Ukkokulta on valittanut pari päivää lenssuisesta olosta ja nyt ei todellakaan ole hyvä hetki sairastaa, sillä ensi viikolla on reissua tiedossa...

    Pikaista paranemista sulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saatte taudin vedettyä pois, eikä se iske sinuunkaan Tuija! Koskaan ei ole kiva sairastaa, mutta reissulla kaikken vähiten. Kiitos paranemistoivotuksista ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ♥ Toivotaan, että menee pian ohi.

      Poista
  4. Paranemista sinne! <3 Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo suihke, kiitos vinkistä. Mä olin juuri äsken luovuttamassa verta ja nyt on vähän höntti olo..Ihanan väriset neilikat muuten, pitäiskö sitä hakea myös vähän väriä maljakkoon piristeeksi. Ihanaa iltaa flunssasta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, tänään olo on jo paljon parempi. Tuo suihke on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ainakin minä uskon saaneeni siitä ison avun ja oli hyvä kun suihke oli valmiiksi kotona eli pääsin aloittamaan sen käyttämisen heti kun ensimmäiset oireet tulivat. Hyvä kun muistutit verenluovuttamisesta! Se kuuluu pitäis tehdä -listalleni :) Ja kiitos, voimakkaan pinkit neilikat ovat ihana piristys ystävältä ♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Eilinen ilta meni sohvalla nukkuessa ja välillä kurkkua suihkutellessa. Tänään olo onkin jo paljon parempi.

      Poista
  6. Toivottavasti siellä alkaa olo jo helpottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini, olo on tosiaan jo parempi ja kauppalistalla on uusi ColdZyme, jotta perheen seuraavakin flunssapotilas saa suihkeen käyttöön heti ensioireisiin :)

      Poista
  7. Tuota tuotetta olisi tarvittu meilläkin... flunssapöpön kourissa puolet porukasta.. Kovasti paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, vai teilläkin Virve :( Paranemisia sinne! Tämä koekäyttö vaikutti mut ainakin tästä suihkeesta niin, että se tulee olemaan vakiotavaraa meidän lääkekaapissa flunssakauden ajan. Suosittelen testaamaan.

      Poista
  8. Pikaista paranemista. Mulla on tuollainen odottamassa sitä vääjäämättä joskus iskevää flunssaa, toivottavasti lopettaa taudin lyhyeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että flunssa kiertää sinut kaukaa kun kaapissasi on jo valmiina vastaiskuaine. Eikös se niin mene, että sateenvarjon mukaan ottaminen varmistaa ettei tule sadetta. Ehkä tässä on sama juttu :)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen tuttavuus tuo suihke! Pikaista toipumista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoinen tuttavuus kyllä Kati ja uskon, että sain siitä ison hyödyn kun mietin normaalia olotilaani flunssan kolmantena tai neljäntenä päivänä. Eihän tämä ohi ole vielä, mutta olo on paljon parempi kuin esim. eilen.

      Poista
  10. No voih! Kurja kuulla, että olet flunssan kourissa.
    Parane pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä paranemistoivotusten määrä täällä ♥ Kiitos Teija! Olo on onneksi jo paljon parempi.

      Poista
  11. Pikaista paranemista <3
    Flunssa-aalto on siis liikenteessä, syksy on todellakin saapunut - paras varmasti varautua apteeksissa asioimalla, sillä lievittävät lääkkeet ovat suureksi avuksi, kun moinen riesa iskee. Tuo suihke vaikuttaa tehokkaalta.

    Hyvää loppuviikkoa ja kuten sanottu, paranehan pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikenteessä on Marianna todellakin tämä syksyn varma merkki. Tosin tuntuu, että meidän perheessä on ollut jollakin pientä nuhaa jo elokuun lopulta saakka. Nyt taisi pöpö kuitenkin vaihtua.

      Flunssainen olo on tosi tylsä ja se vie mehut nopsasti keneltä tahansa. Hienoa, että osaaminen kehittyy ja tulee tällaisia aineita, joilla näitä perinteisiäkin tauteja saadaan helpotettua. Toivottavasti te säilytte terveenä - mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  12. ColdZyme toimii loistavasti. Kannattaa ottaa esim. matkalle mukaan.

    VastaaPoista