perjantai 15. heinäkuuta 2016

Upea, yllättävä Terassitalo

Keskeltä maalaismaisemaa, Kauttuan Ruukinpuiston alueelta löytyy yllättävä rakennus, Alvar Aallon suunnittelema Terassitalo. Lupasin saunajoogapostauksessani kertoa lisää löydöistämme ja tämä talo oli toinen retkikohteemme.








Terassitalo on aikanaan, vuonna 1938 suunniteltu ja rakennettu Ahlström-yhtiön Euran Kauttuan tehtaiden toimihenkilöiden asunnoiksi. Alvar Aalto suunitteli tälle alueelle yleiskaavan ja alunperin taloja piti nousta rinteeseen useampiakin, mutta talvisota keskeytti hankkeen. Tämä Porrastalonakin tunnettu talo jäi ainokaiseksi.






Terassitalo on edelleen asuinkäytössä. Euran kunta on kuitenkin vuokrannut yhden asunnoista ja tämä asunto on nyt avoinna kaikille Aalto-faneille - ja toki muillekin. Huoneisto on kalustettu ja sisustettu Alvar ja Aino Aallon tuotannolla. Sisustus vaihtelee ja jos joku kalusteista tai valaisimista alkaa kutkutella, on tuotteita mahdollisuus ostaa näyttelystä.








Ihastelimme talon ajatonta tyyliä ja sisälle tulevaa valon määrää. Oppaamme, Euran kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Wahlqvist kertoikin, että talon huoneistot tuntuvat kylpevän valossa aina kun vain ulkonakin on valoisaa.










Alvar Aallolle oli tärkeää luonnon huomioiminen ja tontin suurimpia puita vaalittiin koko rakennusaika. Upeat käppyrämännyt antavatkin miljöölle sen viimeisen silauksen.






Tässä siis yksi kesäretkikohde jos kaipaat loppukesään vaikuttavaa esteettistä kokemusta.

Ruukin alueella on lisäksi vielä upea Kauttuan Klubi -rakennus sekä Tallimäen pihapiiri vanhoine talli- ja maatalousrakennuksineen. Alueella tapahtuu paljon ja mielenkiintoinen käyntiajankohta voisi olla vaikkapa lauantaina 13.8. klo 9-16, jolloin nimenomaan tuolla Tallimäellä järjestetään Antiikki- ja keräilymessut.  Ruukinpuiston Facebook-sivulta löytyy myös ajankohtaista tietoa alueen tapahtumista.




Uskomattomia paikkoja löytyy yllättävistäkin paikoista täältä koti-Suomestakin vai mitä tuumaat tästä talosta. Kiitos vielä Sirpa Wahlqvistille esittelyistä, jotka valaisivat hurjasti paikan historiaa ja Katille mitä parhaimmiasta retkiseurasta ♥

Sadepäiväterveisin,
Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.


7 kommenttia:

  1. Kiitos parhaasta retkiseurasta <3 Kohde on mitä käsittämättömin, kuin keskellä ei mitään oleva ultramoderni laatikko. Joka kuitenkin on ollut aikanaan elinkeinoelämän ytimessä. Kesäkohde parhaimmillaan, erityisesti Aalto-fanille, mutta ehdottomasti jokaiselle käynnin arvoinen paikka. Ei voi kuin ihmetellä miten melkein satavuotta sitten on rakennettu modernisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Kati, että tuollaista Aalto-maailmaa ei osannut odottaa peltojen ja metsien keskeltä. Edelleen tehdaskin on kuitenkin toiminnassa ja ainakin osa japanilaisista tietää paikan paremmin kuin moni suomalainen :)

      Poista
  2. On kyllä käymisen arvoinen paikka.Alvar Aalto on kyllä ollut aikansa loistava arkkitehti.Meillä on tuota Sienna -kangasta pöytäliinana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aalto on ollut tosiaan huikea arkkitehti! Hänen rakennuksensa istuvat vielä tähänkin päivään aivan moitteetta ja valon ja luonnon huomioiminen rakennuksissa on aivan omaa luokkaansa. Sienna-kangas on yksi omistakin lemppareistani Aikku :)

      Poista
  3. On kyllä käymisen arvoinen paikka.Alvar Aalto on kyllä ollut aikansa loistava arkkitehti.Meillä on tuota Sienna -kangasta pöytäliinana.

    VastaaPoista
  4. Minun piti jo viime kesänä ehtiä käymään tuolla ja nyt kun luin tämän postauksesi, on minun ehdottomasti päästävä/ehdittävä käymään tuolla vielä tänä kesänä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Satu! Teiltä onkin tuonne ihan mukava matkakin. Tällä hetkellä huoneistossa ja parvekkeella taitaa olla näytillä kesäkalusteita muiden Aallon huonekalujen lisäksi.

      Poista