torstai 4. helmikuuta 2016

Pientä pintaremonttia kontaktimuoveilla

Miten nopeasti silmä tottuukaan kotona rempallaan oleviin asioihin. Puuttuvia jalkalistoja ei pian huomaakaan, maalamattomat yksityiskohdat muuttuvat näkymättömiksi. Tai sitten ei. On asioita, joista ei vain pääse yli, vaikka haluaisi.





Meillä tuollainen asia ovat ikkunaluukut. Remonttia tehdessämme maalasimme ikkunoiden puitteet ruskeista valkoisiksi, mutta ikkunaluukut jätettiin käsittelemättä, koska "ihan turha työ, vanhat ikkunat pitää kuitenkin vaihtaa pian". Kahdeksan vuotta on pian mennyt ja ikkunat ovat entisellään. Osassa ikkunaluukuista on valkoisia pensselinjälkiä tai ensimmäinen maalikerros, sillä tarkoituksenani oli maalata myös ne vauhtiin päästyäni ennen komento seis -ukaasia. Todella kauniit ovat olleet siis.

Puolikuntoisena kotona vaeltaessani sain idean. Monet käyttävät dc-fixiä vaikka mihin, jopa keittiön kaapistojen tai tasojen tuunaamiseen. Noihin en omilla taidoillani uskaltaisi lähteä, mutta joka tapauksessa lähivuosina (tai ainakin jossain vaiheessa...) vaihtoon menevät ikkunaluukut olisivat ihan mahtava kohde teippailuille.




Niinpä toisen tytön huoneen luukku päällystettiin himmeällä valkoisella dc-fixillä ja huone näytti heti paljon siistimmältä, vaikka luukun väri edelleen poikkeaakin ikkunanpuitteiden väristä. Toinen tytöistä toivoi liitutaulua huoneeseensa ja hänen ikkunaluukkuunsa tehtiin mustasta liitutaulutarrasta kaistale. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tehdään varsinainen liitutaulu muualle ja pidetään tuo ikkunaluukku tuollaisena, vaihtuvana korttitaustana. Pienistä puukirjaimista kirjoitettiin liitutaulukaistaleen yläpuolelle vielä hymyilyteksti.



Kontaktit oli helppo laittaa molempiin huoneisiin. Apuna käytin pitkää viivotinta, samoin kuin lasten koulukirjojakin päällystäessäni. Ja kun mietin miten monta kerrosta maalia olisi pitänyt laittaa, jotta alla oleva ruskea pinta olisi peittynyt ja miten monta hiontakertaa olisi pitänyt maalausten välissä tehdä olen tähän remonttivaihtoehtoon todella tyytyväinen. Muutama luukku vielä odottaisi käsittelyä ja sitten ovat nuo saranat... Mutta eikös vanhan ja uuden yhdistäminen ole toisaalta tämän päivän juttu?

Ennen-kuvia voit katsoa vaikka vanhasta pallovalopostauksestani täältä klik. Tosin sielläkin olen yrittänyt tehdä pientä harhautusta, etteivät luukut näyttäisi aivan niin pahoilta kuin todellisuudessa ovat.

Mukavaa talvipäivän jatkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

22 kommenttia:

  1. Minäkin viikonloppuna teippailin urakalla poikien huoneen kaappeja, lopputuloksesta ei tullut kyllä hääppöistä :D mutta hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teippailuja on siis ollut ilmassa Sanna :) Kaapit ovatkin jo melkoinen urakka. Voin kuvitella, että siinä on voinut tulla muutama tuskahikikarpalo otsalle (ainakin minulle tulisi). Minä kun saan helposti koulukirjoihinkin jo ryppyjä. Jännäsin miten näiden luukkujen kanssa käy, mutta etenkin dc-fix meni hyvin. Liitutaulutarraa sai muutaman kerran irroitella, ettei tullut ruttuja.

      Poista
  2. Mikset vaan laittanut pitkiä verhoja tuuletusikkunoiden eteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuverhoilla meillä on joku tuuletusluukku peitettykin, mutta näihin huoneisiin pitkät verhot eivät olleet ratkaisu. Toiseen näistä huoneista sitä mallailtiin oikein tosissamme, mutta harmiksi huomattiin, ettei huonejärjestystä saada millään sellaiseksi, että sivuverho onnistuisi.

      Poista
  3. Hyvä lopputulos! Tänään juuri ostin tuollaista tarraa, liitutaulu. Vähän tarttis saada kans reikiä yms piiloon. Saa nähdä miten onnistun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on peukut pystyssä! Hyvin onnistut varmasti. Näillä teippailuilla saa kivoja piilotuksia ja ratkaisuja tehtyä niissä paikoissa, joihin ne sopivat.

      Poista
  4. Mulla on ollut jo vähän aikaa tarkoitus käyttää dc-fixiä pariin paikkaan, mutta aina se on jäänyt...Joskus sitte. Hyvät tuli tuuletusluukuista :) Ihanaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, että mielessä on kaikenlaisia projekteja ;) Dc-fixeissä näytti värejä ja kuoseja olevan vaikka minkälaisia, joten niillä saisi tehtyä vaikka mitä. En ollut ymmärtänytkään, että niitä on niin paljon. Leppoisaa viikonloppua sinullekin Jaana ♥

      Poista
  5. Kiva muutos. Tuo dc-fix on kyllä kätevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ihmiset ovat tehneet ihan huikeita muutoksia tai tuunailuja dc-fixillä - kätevää on siis :)

      Poista
  6. Vau, loistoidea! Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Nyt jaksaa taas katsoa paremmin luukkuja ikkunaremonttiin asti ;) Etenkin valokuvissa nuo luukut pompsahtivat silmille vielä enemmän kuin livenä.

      Poista
  7. No onpa kätevää tavaraa tuo :) Mahtaako sitä saada sellaisena isompana arkkina, esim.2,5 x 2,5 m :D Olis käyttöä! Ihana idea teipata tuuletusikkuna ja tehdä siitä taulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kätevää tavaraa kyllä Kati :) Eri levyisinä on saatavana. Mun rulla on 90 cm leveä ja 40/45 cm löytyi ainakin myös, mutta leveämpiä en huomannut edes katsoa. Voi olla, että jostain voisi saada noinkin ison palan kuin mille sulla olisi käyttöä.

      Poista
  8. Ihania vihreitä tuossa ekakuvassa. Ponikappakin on nätti! Joku oli tehnyt tuosta sängynpeiton, ja siihen ihastuin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poni-kangas on ollut meilläkin tykätty mutta nyt asukas toivoo sen tilalle jotain rauhallisempaa. Vihreä on ollut tähän asti huoneen piristysväri. Sängynpeitto tuosta kankaasta on varmasti hyvän näköinen.

      Poista
  9. Tuo Dc fix on kyllä näppärä! Kaunista jälkeä tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näytti olevan näppärää Souliina. Tuntui että sitä oli helpompaa laittaa kuin koulukirjojen kontaktimuoveja :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Nyt eivät luukut pompi enää niin pahasti silmille ;)

      Poista
  11. Loistava idea ja taitava toteutus! :) Meillä dc-fixiä löytyy kans useammasta paikasta - ehkä ylpein olen järkkyjen jättikaiuttimien päällystyksestä.

    VastaaPoista