sunnuntai 14. helmikuuta 2016

KIITOS että olet ♥

Hyvää ystävänpäivää ihanat! Täällä blogin puolella on paljon sellaisia lukijoita, joita ajattelen ystävinä. Hassua, en olisi osannut ajatella blogia aloittaessani, että näin tulisi olemaan. Hassua etenkin siksi, että suurinta osaa en ole koskaan edes tavannut, mutta silti tuntuu kuin olisi tunnettu pidempäänkin.

Osa on ollut matkassa alkumetreiltä asti, osa tuoreempia lukijoita, mutta olen yllättynyt ja valtavan iloinen siitä, miten ihania ihmisiä täällä on. Erityisesti iloitsen jokaisesta kommentista, joita olette jaksaneet jättää postauksiini. Iloitsen myös siitä, miten positiivinen sävy kommenteissa on ollut - olen toistaiseksi säästynyt vielä melko hyvin aivan liian monissa blogeissa olleilta asiattomilta tölväisykommenteilta. Kiitos ♥




Sain ystävältäni jouluna tällaisen kortin. Kortti on niin ihana, että haluan jakaa sen myös teidän kanssanne näin  ystävänpäivänä. Olet ihana juuri siinä missä olet, juuri sellaisena kuin olet - kiitos ystävyydestäsi!




Suloista sunnuntaita ja iso, lämmin ystävänpäivähalaus juuri sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

52 kommenttia:

  1. Joskus Hesassa asuessamme sain sulta nallen, jonka tietysti nimesin mukaasi. Sekin saa tänään halauksen.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onko sinulla se vielä tallella? Sait minut hymyilemään, nallella alkaa olla jo ikää ihan kunnioitettavasti (onneksi ei meillä). Hyvää ystävänpäivää Kirsi-Kaisa ja iso rutistus sekä sinulle, että nallelle ♥

      Poista
  2. Samanlaisilla tuntemuksilla täälläkin. On hassua, että bloggaamisen kautta on tullut ihan uusia ulottuvuuksia ystävyydelle. Siksipä lähetän sinulle virtuaaliset ystävänpäivähalaukset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso halaus sinullekin Satu! Ihan mahtavaa kun on tällainenkin ystävyysulottuvuus ♥

      Poista
  3. Ihanaa ystävänpäivää myös sinulle Anu <3

    VastaaPoista
  4. Juuri tuo kertomasi on koko somemaailman parhaita puolia: sitä ujona suomalaisena tutustuu lukuisiin uusiin ihmisiin, joita ei ole ehkä koskaan nähnytkään, mutta jotka tuntee silti niin hyvin.

    Ihanaa, ihanaa ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Rouva Sana, taas kerran :) Kirjoittaen hiljaisempi ja ujompikin saa suunvuoron ja uskaltaa avautua - kunhan uskaltaa sen ensimmäisen, ratkaisevan kerran kommentoida tai kirjoittaa ja murtaa jään. Ihanaa on tällainen(kin) ystävyys ♥ -- ja kiitos samoin, sinulle myös oikein hyvää ystävänpäiväiltaa!

      Poista
  5. Hyvää ystävänpäivää, Anu ❤︎
    Ihana kortti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Kyyneleet tulivat silmiini kun sain sen jouluna. Hyvää ystävänpäivää sinullekin Kati!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hyvää ystävänpäivää Kati sinullekin - ja kiitos vielä kakusta ;)

      Poista
  7. Minäkin olen saanut blogin ja bloggaamisen kautta todella paljon hyviä ystäviä. Mikä rikkaus ♥ Olen jokaisesta niin kiitollinen ♥ Hyvää Ystävänpäivää, Anu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin rikkaus! Aloittaessa en olisi osannut ikinä kuvitella, että tätä kautta voisi oikeasti löytää ystäviä, joiden kommentteja odottaa ja toisaalta ystäviä, joiden kanssa ollaan paljon yhteyksissä ihan livenäkin. Hyvää ystävänpäivää Krisse sinullekin ♥

      Poista
  8. <3 Hyvää Ystävänpäivää sinullekkin! :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Hyvää ystävänpäivää Anu!<3 Nyt vasta ennätän toivottelemaan, tämä päivä on mennyt nuoremman säbäturnauksessa...ja tiedäthän, en halunnut kännykällä toistella itseäni.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti turnaus meni hyvin Taina! No hei tiedän, mutta eikös ne "kerran vielä poijjaat" -kommentit ole niin mukavia... ;) Toivottavasti bloggerissa saadaan pian tuo bugi korjattua. Ystävänpäivähalaus sinulle ♥

      Poista
  11. Ihan samanlaisia ajatuksia minulla. :) Ystävänpäivähalaus sinulle Anu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä harrastus on vain niin paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä näyttää! Iso ystävänpäiväillan rutistus sinulle Heidi ♥

      Poista
  12. Sanoitit tunteeni ja ajatukseni täysin. Blogimaailmassa on mielettömästi lämpöä ja ystävällisyyttä.
    Hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa Katja ollakin erityisen aktiivinen kommentointiosio ja ihania keskusteluja siellä! Sellainen ilahduttaa. Hyvää ystävänpäivää sinullekin ♥

      Poista
  13. Niin totta joka sana :) Ja tuo kortti on ihastuttava!
    Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortissa on osattu ihanasti pukea sanoiksi iso asia ♥ Hyvää ystävänpäiväiltaa sinullekin Pia!

      Poista
  14. Ihastutava kortti ja runo. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii vastata oikean päivän puolella ;) Hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  15. Hyvää ystävänpäivää ♥ - eikö se ole vähän niin kuin joka päivä myös..? (seli seli, kun myöhästyin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään seliselejä: ystävänpäivä ON joka päivä! Hyvää tämänpäiväistä ystävänpäivää Miru :)

      Poista