Kuva: Kati / Kotilaituri |
Oma mielikuvani oli myös jäänyt tuolle ajalle, mutta lähdin mielenkiinnolla mukaan, totta kai - ja kuinka väärässä olinkaan ollut ja mielikuvani vanhentuneita. Värianalyysin toteuttanut Fancy Dreamin Tarja Rantakangas kertoi minulle Friendtexin konttorilla ensin värianalyysien taustoista ja konsepti on edelleen tuo sama kuin aikaisemmin. Oma kokemukseni näytti kuitenkin, että konsepti istuu hyvin tähänkin päivään ja on erinomaisen ajanmukainen.
Beauty Colors -värianalyysit tehdään aina meikittömälle, puhtaalle iholle kirkkaiden päivänvalolamppujen valossa. Hiuksetkin peitetään myssyn alle. Tarkkaan valitut kangasmallit asetetaan leuan alle, lähelle kasvoja ja nopeilla vaihdoilla katsotaan eri vaihtoehtojen sopivuutta.
Kuva: Kati / Kotilaituri |
Kuva: Kati / Kotilaituri |
Vaihdot tehdään nopeasti ja eron huomaa vain tuolla nopeasti välähtävällä hetkellä. Ensivaikutelma on tässäkin siis se, joka merkitsee. Oli yllättävää, miten suuri vaikutus väreillä on. Osa väreistä antoi kasvoille vahvaa kontrastia, valoa ja varjoja, osa vei kaikki varjot pois ja teki kasvoista ilmeettömät ja kalpeat. Osa väreistä teki leuan alle ja poskille sopivasti varjoa saaden kasvot näyttämään kapoisemmilta, osa väreistä korosti tai tasoitti kauniisti ihon omaa väriä, osa vei kaiken värin pois.
Mitä kukakin sitten haluaa korostaa tai häivyttää, se vaikuttaa oikean värin valintaan, kuten Tarja sanoi. Sen olen huomannut aikaisemmin itsekin, miten osa väreistä saa ihon hehkumaan kauniimmin, mutta nuo varjot ja kontrastit olivat minulle uusi juttu.
Käytän vaatteissani paljon mustaa, mutta Tarjan kanssa totesimme molemmat liinakokeilujen jälkeen, että musta tuo kasvoilleni varjoja enemmän kuin tarvitsisi. Vuodenajakseni valikoitui lämpimien sävyjen kevät, mutta mustaa ei tarvitse silti jättää kokonaan pois. Kasvojen lähelle kannattaa vain valita jotain kevätnaisen väripaletista ja kotona huomasin, että noin olen tehnytkin. Kaulassani on usein huivi, joka on väreiltään jotain muuta kuin musta.
Luonnonvalkoinen, hunaja, kamelinruskea ja beigenharmaa ovat kevätnaisen neutraaleja värejä ja sehän sopii minulle. Korallin sävyt, lemminkinsininen, voimakkaat, vihreällä taitetut turkoosit kuulostavat myös omilta, vaikka kuvioina huivissa.
Kuva: Hanna / Villa Puomi |
Värianalyysi antoi uutta intoa ajatella vaatekaapin sisältöä. Musta pysyy tämän jääräpäisen kevätnaisen vaatekaapissa edelleen, mutta saa näistä ihanista ruskean sävyistä ja luonnonvalkoisesta kavereita. Uutta vaatekaapin sisältöä ei kerta heitolla Tarjankaan mukaan ole syytä hankkia, mutta jatkossa omat värit on hyvä pitää mielessä tai värianalyysistä saadut värimallikortit mukana kun suuntaa vaateostoksille. Käytännön hyötykin on: värikartan värit sopivat keskenään yhteen, eli kun ostoksissaan pitäytyy näissä väreissä, ei tule hutiostosvaatekappaletta, joka ei värinsä puolesta sovi yhteen minkään muun vaatteen kanssa.
Värien aikaansaaman eron huomasin siis itsekin, mutta ilahdutavaa oli kun lähdin pian analyysin jälkeen liikenteeseen uusissa meikki- ja vaatesävyissä ja tapasin henkilön, jota en ollut nähnyt noin kuukauteen. Ystävän ensimmäinen kommentti oli: "Oletko pudottanut painoa vai mitä sinulle on tapahtunut, kun näytät noin hyvältä?". Värien lisäksi muuta muutosta ei olemuksessani tai olossani ollut tapahtunut. Kiitos Fancy Dreams ja Tarja sekä Friendtex, kevätnainen kiittää ammattitaidolla tehdystä värianalyysistä ja vinkeistä ♥
Mukavaa sunnuntain jatkoa! Onko sinulla kokemusta värianalyysistä?
Anu
* Yhteistyössä Fancy Dreams / Tarja Rantakangas sekä Friendtex
ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.
Oletpa saanut virkistävän kokemuksen! Kevättä kohti kevätnainen! terveisin Tuija
VastaaPoistaOli tosiaan mielenkiintoinen ja virkistävä kokemus Tuija! Kevät on jo ihan nurkan takana ennen kuin huomataankaan ♥
PoistaEn ole käynyt värianalyysissä, mutta uskoakseni olen myös kevätnainen. Pikkuhiljaa yritän päästää irti mustasta ja siirtyä tummansiniseen ja ruskeaan. Ne ovat pehmeämpiä. Mutta hidas on tämä muutosprosessi ja mustaa tulee edelleen käytettyä. Kivoja talvipäiviä!
VastaaPoistaKummasti se musta aina vain houkuttaa ja koukuttaa Kati. Yritetään porukassa päästä noihin pehmeämpiin sävyhin ensin huivien kautta ja siitä pikku hiljaa laajentamalla skaalaa :) Toisaalta musta väri antoi ainakin minusta kontrastien myötä vähemmän pehmeän vaikutelman. Isot bisnesneuvottelut (olettaen, että sellaisia joskus kävisin...) kannattaa siis käydä edelleen mustissa, jotta saadaan jämäkämpi kuva neuvottelijasta ulkoisestikin ;)
PoistaVarmasti oli ihana kokemus! Kävin itse v.97 värianalyysissa ja olin kesäihminen :) Mukavaa iltaa <3
VastaaPoistaOli tosi ihana, ikioma hetki Jaana. Voi kun olisi mielenkiintoista kuulla miten paljon olet huomioinut kesäihmisyyttäsi kun ostat vaatteita, koruja ja asusteita. Sinulla on ainakin pitkä tieto kesäisestä sävymaailmastasi. Hyvää tuulta päivääsi!
PoistaTuo värianalyysi kyllä avasi itselläni silmät juuri noiden valojen ja varjojen suhteen - joissakin väreissä kaksoisleukakin näytti moninkertaiselta;)
VastaaPoistaJa Tarjan vinkkien ja värianalyysin tulosten mukaan myös minulla se musta säilyy - mutta rinnalle olen nyt usein kasvojen lähelle lisännyt niitä pehmentäviä sävyjä. Ja olen huomannut jo nyt, vaikka vasta syksyllä minullekin tuo analyysi tehtiin, että niitä virheostoksia ei tule enää ollenkaan samassa mittakaavassa kuin ennen.
Tuo meikkisi on ihana - ja voi miten kaunis olet!
Ihan totta Lady! Tuon leuka-asian huomasin minäkin. Joku värisävy toi leuan alapuolisen maailman moninkerroin esille kun taas toinen sävy häivytti sen lähestulkoon kokonaan. Ihan mahtavaa, että olet huomannut virheostosten vähentyneen jo näin nopeasti. Ja samaa mieltä, Tarja oli todella taitava meikkaaja ja hänen tekemänsä meikki toi raikkautta ja pirteyttä kasvoille. Arvaa tulinko huuli- ja poskipunakaupan kautta kotiin ;)
PoistaOlisipa itsekin mielenkiintoista käydä tuollaisessa värianalyysissa.
VastaaPoistaHyvät sävyt sopivat sinulle.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Suosittelen Outi lämpimästi! Tarjan liiketilat ovat Nummelassa, joten teillä pääkaupunkiseudun ihmisillä on lyhyt matka hänelle. Miten olisi vaikka äitienpäivälahjatoive... ;) *vinkvink* Mukavaa tiistaita ♥
PoistaRaikas look! Muistan kyllä nuo värianalyysit, mutta itse en ole koskaan sellaisessa käynyt. :)
VastaaPoistaTodellisen raikastumisen tuo värianalyysi toi tosiaan tullessaan Suffeliini. Esimerkiksi ruskeasävyiset huulipunat, joita olen käyttänyt paljon, ovat helppoja, mutta kummasti tuo värikkäämpi vain tuo pirteyttä olemukseen.
PoistaOlen itse käynyt värianalyysissa 80-90 -lukujen taitteessa ja olin myös kevät. Olisi kiva käydä päivittämässä analyysi, mahtaisinko vielä olla sama :). Värimallit ei kyllä enää ole tallessa ja varmasti käytän paljon väärän värisiä vaatteita. Joistain vaatteista itsekin huomaa, että sopii paremmin, mutten silti osaa hävittää niitä vähemmän sopivia...
VastaaPoistaOlisikin mielenkiintoista käydä uusinta-analyysissä! Kyllähän ihon sävy muuttuu iän myötä ja hiuksiahan näissä analyyseissä ei huomioida ollenkaan. Tiedän niin tunteen noista vähemmän sopivien vaatteiden hävittämisestä. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka tietää, että järjestyskin olisi paljon helpompaa pitää vaatekaapissa, jos tavaraa olisi vähemmän.
PoistaEn ole koskaan käyny värianalyysissa, eikä minulla ole kyllä aavistustakaan mikä olen tai mitä värejä minun kannattaisi käyttää... Olisipa mielenkiintoista käydä, ehkä vielä joskus...
VastaaPoistaKerroit täysin ajatukseni ja kokemukseni ennen värianalyysiä kaimani ;) Minullakaan ei ollut minkäänlaista ajatusta vuodenajastani, enkä tiennyt mitä tarkoittaa olla kevät tai kesä. Nyt hieman viisaampi ja värisävykortit kassissa vahvistamassa omia ajatuksia.
PoistaVoi että näytät tuossa kuvassa tosi hyvälle!
VastaaPoistaKävin itse värianalyysissä, kun odotin esikoista, eli rapsakat 20 vuotta sitten. Pitkään osasin ostaa ns oikean värisiä vaatteita, mutta olen sortunut jälleen mustaan, vaikka se ei sovi minulle pätkääkään. Ilme on oikeasti ihan toinen, kun sopivan värinen vaate on päällä. Taidetaan olla samaa värimaailmaa. Aikanaan minut "ristittiin" myös kevään väriseksi. Ns kuravärit, kuten värianalyysin pitäjä asian tuolloin ilmaisi, tomaatin punainen ja persikka ovat minulle parhaita värejä ja saavat kasvot hehkumaan. Pitää varmaan kaivaa kartat esiin ja vähän antaa periksi mustalle :)
Ihanaa viikkoa sinulle!
Käsi kädessä kevättä ja pehmeämpää värimaailmaa kohti siis sinunkin kanssasi Anu :) Vai kuravärit, osasipa hän kuvailla värit kauniisti - mutta kyllä, myös mieleenpainuvasti. Tarja kertoi, että yleensä elettävän vuodenajan kaupoissa oleva vaatevalikoima on yleensä sen vuodenajan henkilölle sopiva. Päästään siis pian hakemaan kaupoilta inspiraatiota omalle silmälle mistä sävystä aloitetaan muutoksemme ja sen jälkeen katsomaan, mitä omasta kaapista löytyisi jo tuosta väristä. Kaiva ihmeessä kartat esille!
PoistaJoskus kauan sitten kävin ja taisivat talveksi arvioida.
VastaaPoistaSen verran ainakin kolahti, että minulle värianalyysi selitti hyvin sen miten kaapissani jonkin aikaa roikkunut ruskea housupuku, hyvälaatuinen ja hyvin istuva, ei vaan tullut minään päivänä päälleni, jotenkin sitä ruskeaa vierastin!
Nyt pitäisi ehkä joskus mennä uudelleen, ovat värit tainneet ainakin vähän vaalentua harmaantumisen myötä :-)
Värianalyysistä sai tosiaan joillekin omille tuntemuksilleen sanat kuten sinä tuolle housupuvullesi ja sen vierastamiselle. Minultakin löytyi joitakin tuollaisia vaatteita pari twinsettiä tulee ainakin heti mieleeni. Olen ajatellut, että en vain ole yksinkertaisesti yleensäkään väri-ihminen, mutta syy saattaakin olla siinä, että ko. väri vain ei sovi.
PoistaNaisen hymyllä ja kasvojen hehkulla on suuri voima. Väreistä saamme voimaa ja iloa niin monessa. Kevättä kohden kevänainen! Näytät upealta!
VastaaPoistaSisältähän se hehku alkaa ja hyväolo heijastuu ulos. Oikeissa vaatteissa ja väreissä olo on itsevarmempi ja se lisää vielä ihmisen säihkettä. Kiitos ihana ystäväni stailauksesta ja vinkeistä ♥ Saat ihmiset ympärilläsi loistamaan, monillakin tavoilla!
PoistaHih! Täälläkin huhuilee yksi kevätnainen! Itsekin olen oppinut väreistä paljon Tarjan tekemän analyysin myötä. Vaaleat, maanläheiset sävyt sopivat minullekin huomattavasti paremmin kuin tummat värit, ne saavat kasvoni näyttämään kalpeilta. Korallinvärinen huulipuna näyttää ihanalta, sen on minunkin lempparini.
VastaaPoistaPirtsakkaa pakkasviikon jatkoa <3
No hei sinä kevätnainen siellä ♥ Nyt onkin kiva seurata sinun vaatevärivalikoimaasi Sillä Silmällä ja hakea vinkkejä :) Olen ollut kiinnostunut väreistä aikaisemminkin (ehkä enemmän kuitenkin sisustusnäkökohdasta), mutta Tarjan tekemä värianalyysi antoi tosiaan aivan uutta näkökulmaa tähänkin asiaan. Pirtsaa päivää Teija!
PoistaKesä- nainen ilmoittautuu ;) Olipa mukava "eksyä" blogiisi. Olen ollut värianalyysissä kahdesti ja kyllä ne omat värinsä vaan heti tunnistaa.
VastaaPoistaTervetuloa kurkkaamaan blogiini! :)
Kiva kun eksyit - tervetuloa uudelleenkin paulasmarias! Oi, sinulle on tehty värianalyysi kahteen kertaan. Ilmeisesti tulos oli kuitenkin molemmilla kerroilla tuo sama, kesä? Ja kiitos kutsusta, tulen varmasti kurkkimaan :)
PoistaKesä- nainen ilmoittautuu ;) Olipa mukava "eksyä" blogiisi. Olen ollut värianalyysissä kahdesti ja kyllä ne omat värinsä vaan heti tunnistaa.
VastaaPoistaTervetuloa kurkkaamaan blogiini! :)
Itse en ole koskaan käynyt värianalyysissa, mutta omaan todella tarkan värisilmän, joka kertoo mulle oikean sävyn. ;)
VastaaPoista