maanantai 9. helmikuuta 2015

Kotimme TS Kodissa

Eilinen oli jännä päivä. Kotimme oli päivän Turun Sanomien asumisen viikkoliitteessä, TS Kodissa. Minä, joka rakastan pitkään pötköttelyä viikonloppuaamuisin, olin postilaatikolla jo puoli kahdeksalta hakemassa aamun lehteä. Yllätyksekseni löysin vielä itseni paljaine jalkoineni lehden kannesta.


Vaikka täällä blogin puolella olen ainakin noissa haastepostauksissa kertonut ehkä hieman hölmöjäkin asioita, mietin pitkään puhunko täällä mitään tuosta lehtijutusta. En tiedä miksi kynnys tuntui jotenkin korkealta. Toimittajan kanssa löytyi heti yhteisen etunimen lisäksi sama aaltopituus ja teksti onkin hyvin oman näköiseni ja mukavan positiivisesti kirjoitettu. Sen puolesta ei siis ollut syytä hannata. Vielä kun eilinen päivä toi valtavasti positiivisia viestejä ystäviltä ja tutuilta päätin, että linkitän jutun tänne blogiinkin. Päivän viiveellä noiden pähkäilyjen takia.

Siispä: tervetuloa meille! TS Kodin verkkosivuilta löydät jutun sähköisenä ja artikkelin viimeisestä kuvasta pääset tekemään videokierroksen kotiimme ja kuulet kotimme tarinan. Tuo video minua jännitti kaikkein eniten, sillä en ole mikään puhujatyyppi. Itseään on kuitenkin kiva haastaa ja mennä epämukavuusalueillekin. Onnistuessaan niistä saa itselleen melkoisen timantin. Kuvauspäivän mukavat ihmiset ja rento fiilis näkyvät filmissä ja lopputuloksesta tuli minusta kiva. Kiitos koko Turkkarin huippumukavalle tiimille!


Yksi ihminen veti lehtijutusta kuitenkin herneen nenäänsä. Kuopus. "Siis mä siivosin VIISI päivää, eikä mun huoneesta tullut lehteen YHTÄÄN kuvaa!". Onneksi netin puolelta löytyi kuva hänenkin huoneestaan ja videolta myös. Ei siis päässyt käymään niin pahaa juttua, että siisti huone olisi ollut aivan turha juttu. Se olisi ollut ihan kamalaa ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

50 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa että laitoit! Ymmärrän fiiliksesi, mutta nyt unhoitat ne. Teillä upea koti ja esiinnyt todella luonnollisesti ja varmasti. Kivaa oli näinkin päästä tutustumaan sinuun. <3 Täällä 70-luvun talossa asuva totaalisesti remontoidussa talossa myös, tutulta kuulostaa. Vaikka meillä hyvin erilainen sisustus, tuo avaruus ja isot ikkunat ovat niin tuttua ja kaikki väliseinät poistettiin myös.

    Kiitos tästä. <3 Jee upeeta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hauskaa, toinen seitkytlukulainen! Täytyykin Tiia katsoa blogiasi uusin silmin ja 70-lukulaiset lasit päässä tästä eteenpäin. Tämä oli se juttu, jota tarkoitin sillä "tiedän tunteen" -sanomisellani kun mietit omalta kohdaltasi lehteen lähtemistä. Mutta kokemus oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja olen iloinen, että lähdin mukaan. Toivottavasti sinulla on samat fiilikset!

      Poista
  2. Olipas ihana ja kodikas juttu, wauuuu! Hyvä että päätit täälläkin tämän jakaa, niin pääsin minäkin tämän näkemään :) :) (täällä kun tulee luettua vaan 'salkkaria' ei 'turkkaria'..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkkari taitaa tosiaan olla siellä aika vahvoilla, vaikka lähellä olettekin Miru ;) Kiva kun poikkesit meillä!

      Poista
  3. Tuo juttu oli kyllä niin hyvä ja teillä on hurjan kaunis koti, että turhaan jännitit - ja ilman muuta tännekin vinkkaat - jos et olisi sitä tehnyt, niin ties vaikka joku muu olisi;)
    Kuopukselle terveisiä, että yksi höperö lady ihaili, miten hyvin siivottu huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lady (joka et kylläkään ole mikään höperö) ♥ Et usko miten kuopuksen ilme kirkastui kun hän kuuli terveisesi. Päivä pelastettu ja siivouksen tarpeellisuus tuli todistettua ;)

      Poista
  4. Voi ihanaa, että jaoit meille tämän! Teillä on harmooninen ja kaunis koti. Uskomaton remonttirupeama, mutta kyllä kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Anu, kiitos! Rempassa oli kieltämättä tekemistä, mutta nuo remppajutut taitavat olla hiukan samanlaisia kuin synnytys, että niiden vaiva tai kivut unohtuvat aika nopeasti, sillä lopputulos kruunaa kaiken urakoinnin :)

      Poista
  5. Upea koti, vaikka turkkaria en ole päässykkään lukemaan. No onneksi sentään netin puolelta löytyi kuva pojankin huoneesta! Hih... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Juu, hiukan helpotti kun kuopuksen huoneesta oli kuitenkin jotain kuvamatskua ;)

      Poista
  6. Olipas mielenkiintoista päästä kurkistamaan teille. Videolta saa niin paljon paremman käsityksen kuin pelkistä kuvista. On teillä kaunis koti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit Heidi! Valokuviin voi tosiaan rajata vain pieniä juttuja, niitä kodin helmiä, mutta kokonaisuus selviää paremmin videolta.

      Poista
  7. Heti lehdestä sut bongasin, ja teillä on kaunis koti! Ison homman ootte kyllä tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Onneksi oli ammattilaisia mukana, niin remppa eteni kuitenkin suht mukavaa vauhtia. Omat taidot, aika eikä ehkä (ainakaan minun) kärsivällisyyskään olisi meillä riittäneet kokonaan itse tekemiseen.

      Poista
  8. Wau, onnea tästä! Varmasti upea fiilis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos S! Hyvä fiilis jäi ja yksi mielenkiintoinen kokemus talletettavaksi muistojen arkistoon :)

      Poista
  9. Hieno juttu ja todella kaunis koti <3

    VastaaPoista
  10. Mikä ihana kuvapaljous ja sinä Anu vielä lehden kannessa! Hymyä heti aamusta alkaen, kun tämän luin. Upea tuo Kotilaiturin musta valaisin keittiössänne, sopii siihen täydellisesti. Kivat tuolit ja kaunista kaikkialla. Aurinkoista viikon jatkoa! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Hanna ♥ Kotilaiturin valaisin on aivan huippu ja se kruunaa omastakin mielestäni tuon jo ennestään mieluisan saarekkeen ympäristön. Pirteää viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Ihanan viihtyisä koti ja upea talon emäntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy! Alan jo punastella täällä kun olette niin ihania... :)

      Poista
  12. Niin mahtava juttu! Ihana kun lähdit mukaan ja jaoit tämän tännekin. Teillä on kaunis koti ja sitä saakin esitellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla Laura! Lämmittää kuulla tällaisia kommentteja sinun kaltaisiltasi tyylitaitureilta ♥

      Poista
  13. Joskus on tuumailtava tovi ja tietää, mitä tekee. Hyvä että jaoit! Ihana koti näin kuvissakin, livenä kaunis ja ilmava. Keittiönne ja arkielohuone todella ihanat, olohuoneessa mahtuu isompikin väki pyörähtämään. Avotakkanne on mun lemppari <3 Kaunista, tyylillä ja omalla varmalla otteella tehty oma koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee juuri Kati ♥ Tunteella mennään aika pitkälle, mutta jossain hassuissa kohdissa tulee sitten tuumailutaukoja ;) Kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  14. Teillä on niin kaunis koti, sinulla Anu on silmää kauneudelle! Ihania yksityiskohtia, valoa ja kodikasta tunnelmaa. Kotilaiturilta hankittu valaisin on kyllä ihan kymppi, se kruunaa upean keittiön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana ♥ Valo oli yksi asia, joka minuakin ihastutti tässä kodissa kun tänne ensimmäisen kerran tulin sisälle. Ja juu, tuo valaisin on minustakin i h a n a Teija :)

      Poista
  15. Oli kiva nähdä video..tutustua kotiinne ja vähän sinuunkin :) Hienosti onnistuit haastattelussa! Ja koti on kyllä kaunis,kelpaa esitellä..Ihanan avaraa ja valoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit kyläilemässä Anne ja kiitos ;) Haastattelu onnistui loppujen lopuksi ihan mukavasti. Kiva ja rento tekijäporukka saivat jännitystä pienemmäksi - vaikka siltikin jännitti.

      Poista
  16. Mä mietin videota katsoessa, että eikö sua yhtään jännitä. :D Eli hyvin meni, jos jotain jännitystä oli niin sitä ei kyllä huomaa varmasti kuin ihan läheisimmät korkeintaan.

    Ihana koti kyllä ja ihastuin erityisesti ajatukseen arkihuoneesta.

    Haha, hauska tuo teidän kuopus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sonja ♥ Arkihuone on kyllä hyvä juttu. On kiva kun kotona on edes yksi huone, joka on edes hiukan paremmassa kunnossa kun suurin osa perheestä katsoo telkkaria ja touhuilee tässä arkihuoneen puolella. Huoneen nimi on muuten peruja edellisiltä asukkailta :) Kuopus oli oikeasti tuohtunut "turhasta" siivoamisestaan. Onneksi hän on sen verran pikainen tunteissaan, että puuska meni jo ja Ladyn kommentti paransi tosiaan mieltä vielä enemmän.

      Poista
  17. Aivan ihana juttu - ja kaunis koti & perhe! Ja laitan sulle sitä e-postia tulemaan just nyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana ♥ Huomasinkin jo postisi ja laitoin tulemaan jo paluupostia :)

      Poista
  18. Hyvä, kun päätit kertoa tästä meillekin! Teillä on kaunis koti ja lähtökohdat projektiin hyvin samanlaiset kuin meillä oman 70-lukulaisen kanssa. Mukavaa, kun mukana oli videokin......sun postauksista on aina välittynyt mukavan mutkaton tyyppi ja sellainenhan sä olit livenäkin <3 Hauska tuo kuopuksen "puuskahdus" ....niin, kukapa sitä huvikseen viittä päivää siivoaisi :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat nämä 70-lukulaiset! Minä ainakin pidän kovasti näiden arkkitehtuurista. Teidän kotia olen osannutkin katsoa blogista "sillä silmällä" ja paljon tutunlaisia yksityiskohtia löytyy teiltäkin. Hih, no EIPÄ kukaan halua viittä päivää siivota "turhaan" - tosin en tiedä mistä tuo viisi päivää tuli, mutta ehkä se sitten oli viisi päivää ;) Kiitos kauniista sanoistasi Suvi ♥

      Poista
  19. Huui! Aika jännät paikat! Tsempit kuopukselle! Toivottavasti hän saa vielä EDES JOSKUS huoneensa taas sekaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, arvaa onko siinä tekemistä Saara? Noooot, meni jo ja huone on taas kotoisasti hyrskyn myrskyn ;)

      Poista
  20. Hieno, tosi kivasti tehty juttu. Niin tekstiversio kuvineen kuin onnistunut videokin.
    Upeaa kotia on helppo kuvata ja ihastella ��

    R&T

    VastaaPoista
  21. Kiitos Anu, kun jaoit meille tämän artikkelin. Teillä on kaunis ja kodikas koti. Hienosti toteutettu koti tähän päivään. Töitä ja pohtimista on vaatinut kovasti, mutta kyllä oli vaivan arvoinen! Tykkäsin tästä jutusta kovasti!
    Ihanaa kevättä kotiinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tuulia, kiitos ♥ Olihan siinä sitä etenkin kun esikoinen täytti remontin aikana vasta ensimmäisen vuotensa. Mutta kannatti ja olen iloinen, että teimme tuon työn. Tänään aurinko on tosiaan lämmittänyt jo ihan hurjasti. Kevät tulee. Aurinkoa sinunkin päiviisi!

      Poista
  22. Onnea kivasta lehtijutusta! Kaunis blogi sinulla. Terv. uusi jäsen Kaisa :) Ja tervetuloa vastavierailulle Villa Muruseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♥ Lämpimästi tervetuloa porukoihin ja kiitos kutsusta, tulenkin hetikohta vastavierailulle :)

      Poista
  23. Tosi kiva juttu, niin kaunis koti ja upea emäntä!! ♥

    VastaaPoista
  24. Kaunis koti! Mä voin samaistua teidän kuopuksen tunteisiin. Meillä joskus tehtiin kotona lehtijuttu, ja mä olin hulluna meikannu ja laittautunut. Oikeen roikkuvat korviksetki korvissa, huulipunaa ja kaikkea... Ja sitten siinä lehdessä oli YKSI kuva minusta, sellainen hieno "liikkuva suhrukuva" . hahahah... Oli ne siis oikeasti tosi kauniit kuvat, ja eihän pointtina ollutkaan minä, mutta jälkeenpäin niin nauratti, kun olin laittautunut koko aamun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Myös kuopus kiittää myötätunnosta ja kanssaelämisestä ;) Hän osaa varmasti asettua tunteisiisi enemmän kuin hyvin *hih*. Tasan ei käy onnenlahjat. Minä taas toivoin, ettei minua niin tarvitsisi näkyä. Joku sellainen viuhahduskuva voisi olla hyvä... ja sitten löydän paljaat jalkani ilman viuhahdusta lehden kannesta ;)

      Poista