sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Itsetehtyjä ystävänpäiväkarkkeja

Jos menee liitutaulutussiostoksille, niin onhan se ihan normaalia, että tulee ulos kaupasta kainalossaan pari pussia Candy Meltsiä, silikonivuoka ja sydänströsseleitä, onhan? Oli minulla se tussikin kyllä, ei se unohtunut.


Noin tosiaan kävi tällä viikolla. Eilen tarvikkeet kaivettiin sitten esille ja laitettiin testipaja pystyyn. Tytöt ripottelivat silikonivuokaan ensin sydän- ja hileströsseleitä pohjalle. Sen jälkeen sulatimme Candy Meltsiä ja kaadoimme sitä muotteihin. Lopuksi sulatimme vielä valkosuklaata ja täytimme osan muoteista sillä, osaan laitoimme maitosuklaata toiseksi kerrokseksi.


Jähmettymisen jälkeen ystävänpäiväkarkit olivat valmiit. Pieneen pussukkaan tai vaikka pahviseen, kauniiseen muffinivuokaan ja sellofaaniin pakattuna näistä saa suloisia ystävänpäivätervehdyksiä. Ja ovathan nämä hauskoja ihan kahvipöydässäkin kun ystävä on kutsuttu kyläilemään.




Huima myrskytuuli tuolla ulkona. Meillä oli tarkoitus lähteä aamupäivällä hiihtämään, mutta katsotaan uskaltaudutaanko metsään tällaisella myrskyllä.

Rentoa, ihanaa sunnuntaita sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

27 kommenttia:

  1. Tulipas kauniita ja herkullisen näköisiä makeisia. Täällä myös tuuli tuivertaa välillä niin kovaa, että nurkissa ulvoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu ♥ Hurja tuuli tosiaan ulkona, mutta ihana auringonpaiste tasapainottaa keliä upeasti. Rentoa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Onpa kauniita ystävänpäiväherkkuja! Ja ihan normaalia, että kaupasta tarttuu mukaan kaikenlaista. ;) Itse olisin vastaavassa tilanteessa kyllä unohtanut sen tussin! :D Meillä oli tänään tarkoitus juhlistaa 5-vuotiasta mäenlaskun ja makkaran paiston merkeissa, mutta mahtaakohan tuolla pysyä edes pipo päässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos synninpäästöstä Heidi ;) Teidän suunnitelmat kuulostavat ihanilta! Toivotaan, että tuuli laantuu edes hiukan. Me lähdimme hiihtämään ja metsässä tuulta ei edes oikein tuntunut. Nyt posket punaisina ja reippaasta lähdöstä hyvillä mielin ruuanlaittoon. Onnea synttärisankarille ja kivoja juhlia!

      Poista
  3. Suloisia!<3 Tänään voisikin olla hyvä päivä johonkin ystävänpäivä leivontaan tms.. On tosiaan sellainen myrsky, että! Mullakin oli ajatus lähteä hiihtämään tuohon järven jäälle, mutta tuskin siellä enää mitään latuja on ja tuuli on varmaan aikamoinen aukealla jäällä.:/ Mutta magnolian kukka näyttää aukeavan silmissä!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät etenee siis kovaa vauhtia Taina! Me päädyimme sittenkin ladulle ja metsän suojassa oli hyvä hiihtää. Ainoa miinus oli, että latu oli tosi liukas ja vauhti kiihtyi, mutta välillä taas tuulen ladulle heittämät roskat tyssäsivät vauhdin kuin seinään. Pientä jännitystä oli siis matkassa, mutta kannatti lähteä :) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  4. Heheee!!! Superkiva juttu teidän kauniista kodista TS kodissa! Tulin niiiiiin hyvälle tuulelle heti aamukahvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Arvaa jännittikö hakea aamulla lehti postilaatikosta? Normaalisti rakastan pötkötellä viikonloppuisin pitkään sängyssä, mutta tänään olin jostain syystä hakemassa lehteä jo puoli kasilta. Hyvää tuulta sunnuntaihisi - enkä tarkoita nyt tuota ulkona puhaltavaa... :)

      Poista
  5. Onpas ihania <3 Olette kyllä hurjan taitavia ja kekseleiäitä! Meillä on ollut ajatuksissa vähän samanhenkistä puuhaa, mutta käsipuolena oleminen vähän hidastaa kaikkea;)
    Aurinkoista sunnuntaita, toivottavasti tuo myrsky vähän laantuu ja päästään kaikki pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat helppoakin helpompia tehdä Riikka. Oikeiden konvehtimestareiden tekeleissä ei varmasti oikaista ihan näin paljon ja makukin on eri, mutta meille nämä sopivat oikein mainiosti (ja makukin on ihan hyvä). Kannattaa testailla. Ihanaa kun aurinko paistaa - mukavaa sunnuntaita teille!

      Poista
  6. Aivan ihania <3 <3

    VastaaPoista
  7. Voi että miten suloisia, <3 Onnistuisikohan meiltä. Tuli pieni into aloittaa tälläisten touhuaminen,, etenkin hankkia noin ihana muotti. <3

    Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti onnistuu Tiia! Mikrossa sulattelin pikkuhiljaa massoja - vesihauteessakin olisi tietysti voinut, jos olisi ollut tarkempi tekijä ;) Muotista namit lähtivät ihan humpsahtamalla. Seuraavaan satsiin ajattelin piilotella yllätyksen keskelle; pähkinä tai toffeekarkin pala tai M&M tai... Sinulle erityisen sydämellistä sunnuntaita! Olet ollut kovasti mielessäni viimeisen postauksesi jälkeen ♥

      Poista
  8. Ui ihania! <3 kyllä kelpaisi noita tarjota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kiva tehdä Katri ja yksi idea on koittaa näihin samoihin muotteihin jossain vaiheessa raakasuklaakonvehteja :)

      Poista
  9. Ai että, mitä herkkuja! Kivoja tehdä ystävänpäivän kynnyksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki teemajuhlat ovat ihania inspiraation lähteitä Jani, herkkujenkin tekemiseen :)

      Poista
  10. Niin kuulostaa sulta, Anu! Kun sut päästää askartelu- ja herkkutarvikekauppaan, voi tapahtua mitä vaan :) Aivan ihanat namuset - tyttöjen kaverit taitavat saada herkkulahjat ystävänpäivänä. Kiva oli lukea netistä juttu teidän kodista, niin hyvin kirjoitettu, runsaasti kuvia ja kaiken kruunasi loistava videoesiintyminen. Oletko harkinnut uraa kameran edessä? Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta Kati ;) Välillä tuntuu, ettei saisi lähteä kodin seinien ulkopuolelle ollenkaan kun aina tarttuu jotain mukaan. Toisaalta silloin jäisi monta kivaa juttua kokeilemattakin. Voi sua ihanaa, kiitos ♥ Juttua oli tosi kiva tiimi tekemässä ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Itseään on kiva haastaa ja sitä tuo videojuttu oli. Jännitti kovasti, mutta ihan hyvinhän se meni loppujen lopuksi :)

      Poista
  11. Oli niin ihana lukea juttua kauniista kodistanne TS Koti-liitteestä! Aivan upeita kuvia ja tunnelmia!

    Mums, sydänkarkit näyttävät herkullisilta! Aurinkoa viikkoosi Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija ♥ Teinkin siitä tänään illalla ihan oman postauksen tänne blogin puolellekin. Ja juu, sydänkarkkien testierä taisi melkein kokonaan hävitä jo parempiin suihin. Eivät siis kovin huonon makuisia kivan ulkonäön lisäksi :) Pirtsakkaa viikkoa sinullekin ♥

      Poista