perjantai 18. marraskuuta 2016

Ruisrullia glögipöytään

Pikkujouluaika lähestyy. Ystäviä on kiva kutsua glögille ja silloin tarvitaan jotain pientä tarjottavaa. Glögi on makeaa ja siksi ainakin itse pidän siitä, että tarjottavissa on pieniä suolapaloja.





Olen tällä hetkellä aivan innoissani näistä ruisleipärullista. Löysin ne alunperin Peggyn pienen punaisen keittiön listoilta ja Peggy oli ristinyt ne hauskasti ruisheiksi.

Ruisrullat tehdään Vaasan Ohuesta ruisleivästä (Vaasan Ruispalat Ohut herkku) ja ohje on varioitavissa vaikka kuinka. Väliin voi laittaa erilaisia tuorejuustoja ja vaikkapa poroa, kalkkunaa, graavia lohta, lämminsavulohta tai mitä ikinä keksiikin.  Mausteeksi vaikka vihreää omenaa pikkuruisina kuutioina, suolakurkkua, sipulia, yrttejä, avokadoa tai aurinkokuivattua tomaattia - vain mielikuvitus on rajana.




Meillä näiden ruisrullien väliin tehtiin isänpäivänä tahna Peggyn ohjetta mukaellen. Tahnaan laitettiin lohi-piparjuurituorejuustoa ja aivan hienoksi hakattua sipulia sekä tilliä. Tämä tahna levitettiin leivälle ja tahnan päälle viipale graavia lohta. Sen jälkeen leipä rullataan ja kiinnitetään cocktailtikuilla molemmista päistä. Veitsellä vielä rulla puolesta välistä kahtia.




Leivät rullaantuvat todella näppärästi, eivätkä halkeile tai lohkeile. Tekeminen on siis todella helppoa. Ja mikä parasta, ruisrullat maistuvat herkullisille ja näyttävät kivoilta - eivätkä ole ihan pahimpia kaloripommejakaan. Näitä meillä on värkkäilty jo useampaan kertaan ja värkkäillään edelleen.

Niin on tämäkin arkiviikko takana. Nyt tumppusukat jalkaan, kynttilät palamaan ja viikonlopun viettoon - ulkona saa sade ropista. Meillä tämä viikonloppu on vuoden vilkkain syntymäpäiväviikonloppu, sillä juhlimme miestä, kummityttöä ja siskoani. Rentoa viikonloppua sinullekin!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

22 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta vinkistä. Onpa herkullisen näköisiä ruisrullia. Tällaista ohjetta juuri tarvitsinkin. Minä mietin ihan samoin, että kun glögi on makeaa, siihen tarvitaan jotakin suolaista. Ja piparkakkujankin voi tuoda lisäksi pöytään.
    Mukavaa viikonloppua, Anu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparkakut viereen tosiaan sinihomejuuston ja persimonviipaleiden kanssa. Eipä siihen juuri muuta sitten enää tarvitakaan Tuula. Mukavaa sunnnuntaita!

      Poista
  2. Kiitos vinkistä. Taidanpa kokeilla pikkujouluihin muutaman viikon kuluttua

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä vinkistä, menee ehdottomasti testaukseen!

    VastaaPoista
  4. Ihan huippu idea. Nämähän ovat kivoja juhliin suolaiseksi tarjottavaksi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja, helppoja ja hauskan näköisiä - tällaiset kolmen hoon yhdistelmät ovat ainakin minun suosikkejani :) Mukavaa sunnuntaita Outi sinullekin!

      Poista
  5. Voi ei, nuo näyttävät niiiin hyvältä! Itselleni ei ruisleipä sovi yhtään, mutta silti joskus vain yksinkertaisesti sorrun ostamaan sitä. Ja sitten.. voi sitä mahakipua.. ahneella on katkera loppu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äh, tylsä kuulla että ruisleipä aiheuttaa sinulle seuraamuksia Marru. Pystyn helposti kuvittelemaan, että sortumuksia tulee siitä huolimatta...

      Poista
  6. Ai jai, näyttääpäs hyvältä.

    VastaaPoista
  7. Aah, vesi herahtaa kielelle kuvia katsellessa ja ohjetta lukiessa. Näitä voisi tehdä perheelle joku lauantai erikoisiltapalaksi. Iloista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen testierä meilläkin oli nimenomaan oman perheen lauantai-illan herkkuiltapalana. Toimi sellaisena, mutta yhtälailla isänpäivän kahvipöydässä :)

      Poista
  8. Oih, nuo rullaset maistuis varmaan mullekin :) Lohen ja piparjuuren liitto on lyömätön, mun lemppari herkkuja molemmat.
    Iloista synttärirumbaa koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi & piparjuuri ja poro & piparjuuri - herkkuja minullakin Teija. Konstailemattomat herkut ovat parhaita ja nämä ovat juuri sellaisia. Kiitos, 2/3 viikonlopun synttäreistä on nyt juhlittu. Iltapäivän puolella juhlitaan vielä yhtä rakasta sankaria :) Mukavaa sunnuntaita teillekin, sateesta huolimatta!

      Poista
  9. Namskis.. Meillä glögi-iltaa pukkaa huomiselle - nämä olis ihan huippuja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat kyllä hyvin glögin kanssa :) Kävin muuten Miru eilen siellä teidän kylillä tiedät kyllä missä ja kassin täydeltä lähti ihanuuksia taas mukaan. Sen jälkeen oli pakko laittaa silmät kiinni, että perheen ollessa mukana suostuttaisiin auto pysäyttämään uudenkin kerran samalle kohdalle.

      Poista
  10. Näitä voisin kyllä kokeilla! Kuulostaa todella, todella herkulta! Suolaiset tarjottavat tuntuu usein jotenkin hankalilta keksiä, kiitos siis tästä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä olisi hauska tehdä vaikka black & white tarjotin Taina. Ruisheja blackeiksi ja rieskarullia whiteiksi - näyttäisi varmasti kivalta ja uskon, että maistuisi ainakin suurimmalle osalle.

      Poista
  11. Siis olen niin monelle yrittänyt selittää, että meillä tehtiin aikanaan 70-luvulla hapankorpuista tällaisia rullia. Ne kasteltiin lihaliemessä, täytettiin ja rullattiin ja vielä pyöriteltiin juustoraasteessa. Ja silloin myös juotiin kuumaa lihalientä niiden kanssa Ruska-kupeista. Muistaako kukaan muu tällaista??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuohon juustoraasteeseen asti Celia :) Äidin kanssa juuri eilen juteltiin, että nämä ovat noihin kostutettuihin hapankorppusisariinsa verrattuna todella paljon yksinkertaisempia tehdä. Lapsuuden lihaliemet liitän pasteijoihin. Suurta herkkua oli syödä / juoda lihalientä itsetehtyjen lihapasteijoiden kyytipoikana.

      Poista