lauantai 26. marraskuuta 2016

Pikkujoulun merkkejä

Pikkujouluviikonloppu. Mihin tämä syksy hävisi? Joulu on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta silti tuntuu oudolta, että nyt sen aika on todellakin käsillä.




On siis aivan virallisestikin lupa käynnistää joulumoottorit ja päästää joulumieli vähitellen ilmoille. Kukkalan Sannan innoittamana kävin eilen hakemassa ihania lasipalloja, joiden sisälle saa sujautettua jotain pientä kaunista. Vielä illalla hain pimeässä pihaltamme pienet kuusenoksat ja pujotin ne pallojen sisälle.








Olohuoneen paraatipaikalle pääsi myös Mum'sin pillihimmeli. Olen suunnitellut tällaisen tekemistä jo pidempään, mutta nyt kun meille täydellisen kokoinen ja näköinen Paattisten "pappojen" tekemä himmeli käveli lähes syliini Kotilaiturilla en pystynyt kieltäytymään. Voi olla, ettei kärsivällisyyteni olisi riittänytkään näin suuren himmelin tekemiseen. Pieniä pillitimanttikoristeita haluan kuitenkin edelleen kokeilla tehdä itsekin.






Myös joulukalenterit on kaivettu esille. Kuopuksen toiveesta ripustamme tänäkin vuonna koko perheen yhteisten tekemisten joulukalenterin verkkoon. Jokaiselle perheenjäsenelle on jo jaettu laput, johin tekemiset kirjoitetaan.

En pystynyt vastustamaan myöskään tätä kalenterikynttilää. Onneksi kynttilässä on matkaa tuohon ensimmäiseen viivaan, jotta pääsemme polttamaan sitä jo huomenna, ensimmäisenä adventtina.







Tällaisia valmisteluja täällä - mites siellä? Olohuoneessa oli kiva kuvata pitkästä aikaa kun aurinko paistoi ja huoneeseen saatiin vihdoin uusi sohva. Toki uuden värinen sohva toi tyypilliseen tapaan mukanaan pienen (?) lumipalloefektin, mutta nyt näyttää, että huoneessa viihtyy taas. Lisää kuvia on varmasti tulossa lähiaikoina.


 



Olohuoneen oven yläpuolelle tuli myös tällainen jouluinen merkki toiminnan tarpeesta. Tarkkana siis kaikki meillä liikkuvat. Suukkoja saa antaa ja ottaa vastaan ♥


Mukavaa pikkujouluviikonloppua ja ensimmäistä adventtia! Nyt pitää mennä katsomaan ja tekemään huomisten partion ja koulun joulumyyjäisten kahden luokan myyntitavarat meidän osaltamme kuntoon. Onhan tässä vielä hyvin aikaa huomiseen...

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

27 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunista <3 Ihania nuo joulupallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ihastuin noihin palloihin minäkin heti ensi silmäyksellä. Nyt on hetki aikaa miettiä miten nuo havut saa tuolta pallosta ulos. Sen verran pieni sujautusaukko on. Ehkä pinseteillä tai jotain... ;)

      Poista
  2. Teillä on niin kaunista ja mitä ihania pieniä merkkejä lähestyvästä joulusta ♥ Murenassa näin tuollaisia läpinäkyviä kuusenpalloja.. lähempi tarkastelu paljasti, että ne myytiinkin kolmen sarjoissa täynnä Johan Bulowin ihania lakritsipalloja - ei huono! :P Ehkä mun 'täytyy' ostaa ne.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tunnen Miru ihan tuskasi noista lakupalloista. Pakkohan ne on herkutella heti, jotta jouluksi saa vielä uudet täytteet palloihin ;) Terveisin, Bulow-hullu

      Poista
  3. Iiiik miten ihana himmeli! Ihan täydellinen <3 Oliko noita komistuksia myynnissä Kotilaiturilla, olen varmasti kulkenut silmät ummessa (jälleen kerran)?

    Rauhallista ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana Teija. Kotilaiturilla on myynnissä, kyllä, ja kaksi sinne jäi vielä. Sulautuvat ilmeisen hyvin ympäristöönsä siellä :)

      Poista
  4. Onpa ihania nuo pienet joulupallot. Suloisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Heli ♥ Ovat kauniita päiväsaikaan ilman valoja, ja eri tavalla kauniita kun hämärän tullen sytyttää kulhoon valosarjan.

      Poista
  5. Upeita nuo lasipallot <3
    Kivoja myyjäisiä ja leppoisaa viikonloppua muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Myyjäiset on nyt selvitty kunnialla läpi. Seuraavaksi on tällä viikolla vuorossa toisen tytön luokan järjestämä pikkujouludisko. Taas mennään :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Ihanat auringon valaisemat tunnelmat!<3 Nuo lasipallot ovat todella kauniit, ja himmeli samoin! Yritin vähän aikaa sitten oljista timanttia, kaksikin kertaa...Ei ole mun juttu!;D Leikkaamisessa pitäisi kai olla millintarkka, ja muutenkin se oli minusta lähinnä ärsyttää näpräämistä.:))) Kukin siis tyylillään.:D

    Ihanaa ensimmäistä adevnttia!<3 Tällä voisi muuten vaikka Kukkailotteluun osallistua, jos ennätät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko oli tosiaan aikamoisen jees-juttu pitkältä tuntuvan harmaan jakson jälkeen. Huh, kuulostaa siltä, ettei himmeli sitten ehkä olisi ollut minunkaan juttuni. Jotain on kiva näpräillä, mutta luonteellani valmistakin pitäisi tulla melko nopsaan :)

      Sunnuntai meni niin vauhdilla, että jäi Kukkailoittelu tällä kertaa välistä. Kiva olisi ollut olla mukana Taina :)

      Poista
  7. VOi kuinka ihanaa joulutunnelmaa. Teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Se on ehkä tuo tyylikäs matto mikä sen tekee ;)

      Poista
  8. Tosi kivan näköistä! Ja kivoja kuvakulmia, ihanaa auringon leikittelyä! Ja himmeli sopii tuonne täydellisesti.. Ihanaa joulukuuta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että oli ihana kuvata lauantaina kun aurinko tosiaan leikitteli. Himmelin varjoa en onnistunut jostain syystä tallentamaan seinältä kameraan. Kiitos Katri, kuvataiturin sanasi lämmittävät ♥ Tunnelmallista joulukuuta sinullekin!

      Poista
  9. Ihania pallosia! Tuo himmeli on myös kaunis! <3 Olen monta kertaa meinannut käydä tuolla Kotilaiturissa, muttaaina se on jotenkin jäänyt!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! Kotilaiturin tämän vuoden joulu on jotenkin erityisen ihana. Kannattaa piipahtaa siellä. Meillä on ollut Katin kanssa monta yhteistä projektia tässä syksyn aikana ja olen kyläillyt puodilla siksi melko paljon - ja aina on korttikin viuhunut. Pelkään, että saan kotoa pian komennon pysyä kauempana tuolta houkutusten ääreltä ;)

      Poista
  10. Ihana himmeli <3 Tuo olisi taas meillä sellaista sorttia joulurekvisiittaa, joka jäisi pysyväisesti paikoilleen!
    Muutenkin teillä on kaunista.
    Meillä on misteli vielä hankkimatta, mutta ilman muuta sellainen pitää olla :)
    Ihanaa joulun odotusta toivottaen, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä usko Celia, että himmeli lähtee meilläkään varaston puolelle vielä loppiaisena. Se sopii minustakin pidemmän ajan koristeeksi ja sellaiset ovat aina mukavampia kuin pienen hetken ilot. Ihanaa, teilläkin on luvassa joulusuukkoja mistelin alla :)

      Poista
  11. Ihanat pallot!
    Ja muutenkin kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  12. Ihana tunnelma siellä <3 Nuo pallot on kyllä kiva idea. Pikkuhiljaa täälläkin sitä Joulua laittaa, ekat tontutkin pääsi jo ekana adventtina paikoilleen. :)

    VastaaPoista
  13. Aika menee tosiaan äkkiä. Kivoja joulupalloja.

    VastaaPoista
  14. Täysin samat fiilikset! Miten ihmeessä se joulu on jo noin lähellä?! Teillä on niin valtavan kaunista - pallot, himmeli, kaikki.

    Ps. Tulehan osallistumaan rouskuvaan arvontaan blogissani. :)

    VastaaPoista
  15. Mä niin tykkään tosta teidän takasta ja tuo ottamasi kuva takan suuntaan on ♥ Kivasti kalenterikynttilä löysi paikansa tuosta vihreästä lasiastiasta. Ihana kokonaisuus, kuten nuo joulupallotkin ♥
    Himmeli sopii teille hienosti, kun on tilaa ja vaaleutta ympärillä. Maltan tuskin odottaa enemmän kuvia olkkarista, siitä tuli niin onnistunut!

    VastaaPoista