lauantai 17. lokakuuta 2015

Miniloma HavsViddenissa

Noin puolentunnin automatkan päässä Maarianhaminasta pohjoiseen käännytään pienelle hiekkatielle, jonka päästä löytyy upea paikka, jota on lähes vaikea kuvailla sanoilla. Ollaan Ahvenanmaan pohjoisimmassa kärjessä Getassa, HavsViddenissa. Paikassa, jossa luonto on vahvasti läsnä ja voi lähes sanoa, että taivas ja maa kohtaavat.






Kerroinkin jo viime viikolla, että matkasimme HavsViddeniin parisen viikkoa sitten Villa Puomi -blogin Hannan ja Kotilaiturin Katin kanssa pienelle hengenvetominilomalle. Aavana aukeava meri, Ahvenanmaan punaiset graniittikalliot ja pyöreät kivet, valtava määrä jäkälää ja käppyrämäntyjä, sekä tyylikkäät, maisemaan istuvat rakennukset - kaunista. Välimatka ei ole pitkä, mutta ympäristö on jotain aivan muuta kuin kotinurkissa. Paikka on täydellinen pienelle irtiotolle.





Hotellin päärakennus on korkealla kalloilla ja meri aukeaa lähes joka suuntaan. Maisemat ovat aivan huikeat.




Ennen majoittumistamme herkuttelimme päärakennuksessa ihanan kakkubuffetin. Kinuskista kauraomenapaistosta, brownieita, toscapiirasta, hedelmiä - ja suolaisena puolena itse leivottua leipää erilaisilla päällysteillä, aika ihana tapa aloittaa loma.




Kun kolme bloggaria on liikenteessä, ovat myös kamerat koko ajan mukana. Niinpä päädyimme kuvailemaan hieman maisemia ennnen kuin suuntasimme erillisen saunarakennuksen ulkoaltaalle.





Olimme laivamatkalla ristineet itsemme Vedenneidoiksi ja Instagramista löydätkin lisää kuvia matkastamme kun etsit #vedenneidotreissaa. Vedenneidot ei ollut kuitenkaan ensimmäinen nimi mikä tuli mieleen, kun katsoimme itseämme sonnustauduttuamme allasretkeen jo huoneessamme. Nauroimme vatsat kipeinä, että muistutimme enemmän muumimammoja kylpytakeissamme ja ah, niin asuun sointuvissa jalkineissamme kun hiippailimme altaalle. Olen ihan tyytyväinen, että olen nahkanilkkureissani tässä kohtaa kameran takana... Voit vain kuvitella...





Ulkoaltaalla arki unohtui jo aivan täysin. Päivä oli ollut pilvinen ja sateinen, mutta se ei haitannut nautintoa yhtään. Altaan lämpimässä vedessä oli mukava höpötellä ja ahmia karunkaunista maisemaa silmillään. Sisältä olisi löytynyt toinenkin allas, mutta me emme malttaneet nousta tästä altaasta ennen kuin oli aika siirtyä siistiytymään ja illalliselle.






Yksi Havsviddenin ylpeydenaiheista, aivan syystäkin, on heidän mahtava ravintolansa. Keittiömestari Christian "Borgå" Sveholmin keittiössä kaikki tehdään alusta asti itse ja menu vaihtelee sesongin ja inspiraation mukaan usein. Myös esimerkiksi gluteenittomuuteen kiinnitetään huomiota ja tällä matkalla mielen lisäksi voi hyvin myös vatsa.

Siianmätiä alkuruuaksi, halstrattua siikaa pääruuaksi ja lakritsibrulee itsetehdyllä tyrnijäätelöllä jälkiruuaksi, herkullista. Nautiskelimme kaikki erilaiset annokset ja vaikka yleensä iskee annoskateus, ei sitä tällä kertaa tullut, niin hyvää kaikki oli. Ihan omallakin lautasella.








Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen pääsimme tutustumiskierrokselle katsomaan mitä kaikkea HavsViddenillä on tarjota. Paikka soveltuisi hyvin myös kokoustamiseen tai juhliin, sillä päärakennuksesta löytyy myös tuon tyyppisiä tiloja. Lisäksi HavsViddenissä on järjestetty myös esim. joogatapahtuma ja hyvinvointitapahtumia on tulossa lisääkin.




Yksi mieleenpainuvimmista paikoista oli kuitenkin pienen matkan päässä päärakennuksesta sijaitseva Havspool. Se on kallioon louhittu merivesiallas, jonka vieressä on pikkuruinen sauna. Kesäaikaankin merenkäynti on melko voimakasta näin aavan meren rannalla, mutta tässä laguunissa on usein tyyntä.









Kävimme kuvailemassa Havspoolilla vielä toisenkin kerran juuri ennen kotiin lähtöämme ja silloin meitä kävi tervehtimässä pienen matkan päästä myös hylje. Luonto todellakin tuli lähelle.

Pääsimme tutustumaan sisälle asti myös erääseen aivan mielettömään Havsviddenin kalliohuvilaan. Siitä ja hotellin dramasviitistä kuitenkin myöhemmin, jotta tämä postaus ei veny aivan loputtomiin. Kuvia olisi vaikka kuinka...

Ihanaa syyslauantaita sinulle!

Anu

* Postaus tehty yhteistyössä HavsViddenin kanssa  - KIITOS ♥

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

22 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa aivan täydelliseltä irtiotolta! Kelpaisi kyllä!
    Blogissani on sulle haaste ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli juuri sitä Miru ♥ Kiitos haasteesta! Hauskan haasteen olitkin heittänyt :)

      Poista
  2. Upean näköinen paikka pienelle irtiotolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli tosiaan aivan uskomattoman vaikuttava ja upea Kirsi. Suosittelen ♥

      Poista
  3. Onpa upea paikka! Tuonne on pitänyt mennä veneellä, mutta on vain jäänyt. Vaan taas innostuin. Niin hienot ovat kuvasi tuolta. Tuolla mieli lepää.
    Ja nuo herkut! Nauratti tuo sana annoskateus :) Se joskus iskee. Mutta ei tuollaisten annosten kanssa, niin kauniit annokset.
    Hienosti "tarjoilit" tämän ensimmäisen osan. Jään odottamaan jatkoa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Tuula käydä! Uskon, että pidät HavsViddenistä sinäkin. Ja juu, en tunnusta muuten olevani helposti kateelliseksi tuleva ihminen, mutta annoskateus minulle tulee hyvinkin helposti ;) Kiva jos pidit postauksesta. Jatkoa seuraa :)

      Poista
  4. Aah, jo kuvistasi saan suunnattomasti voimaa. Hylje kruunasi reissumme, hän tervehti meitä vakuuttavalla katseellaan ♥ Annoskateus voisi iskeä, mutta siinä tapauksessa meille ei tuottaisi ongelmaa lohkaista kaverin lautaselta :) Kiitos ihanasta matkaseurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa eilen kun kävin kuvasatoa läpi, että jo ajatuksissa tuohon matkaan palaaminen rentouttaa ja tuo voimaa - ja laittaa hymyilemään. Hih, tuota en muuten Kati muistanutkaan, mutta niinhän me kierrätettiin lautaset pöydän ympäri jokaisen annoksen kohdalla. Kiitos itsellesi ihana matkaseurasta ♥

      Poista
  5. Teillä on ollut ihana reissu, HavsVidden näyttää ehdottomasti
    visiitin arvoiselta matkakohteelta! Minuun iski annoskateus, kun
    noita teidän herkkuruokia katselin :) Arvostan niin itse alusta asti
    paikan päällä tehtyä ruokaa ja vielä kun herkut on loihdittu lähi-
    tilojen antimista, niin makunautinto on ollut varmasti täydellinen, Mums!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisitpa ollut Teija mukana :) Ja sama juttu, arvostan minäkin sitä, että ruuat tosiaan tehdään itse, eikä vain lämmitetä. Toki on ymmärrettävää, että etenkään pienet keittiöt eivät aina pysty siihen ja välillä on oikaistava, mutta onneksi täällä ei ainakaan vielä oikaistu. Ja se maistui kaikessa ♥

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Upea on Johanna! Ensimmäiset hetket perille pääsyn jälkeen menivät vain huokaillessa. Tai oikeammin, mahtoikohan se ihasteluhuokailu edes koskaan loppua... Ei tainnut, vieläkään :)

      Poista
  7. Kaunis paikka ja juuri sellainen ihana irtiotto, joka antaa hyvää mieltä pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen juuri sanoin Hannalle, että jo paikanpäällä tunsi miten upea minilomamme oli, mutta vasta nyt kun vielä kahden viikon jälkeenkin tulee niin hyvä mieli kun katsoo kuvia tai juttelee matkasta ymmärtää, miten hieno reissu se todella oli. Tällaisista saa uskomattomasti voimaa arkeen. Toivon, että jonain päivänä vedenneidot voisivat reissata vaikka sinne teidänkin upeisiin maisemiin Marianna ♥

      Poista
  8. Ihanan näköinen paikka,tuonne pitää päästä livenä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on aivan ihana ja ainutlaatuinen Katja! Voin suositella lämpimästi.

      Poista
  9. Aivan huikee paikka!! Noita pyöreitä kiviä vois tuoda kotiinkin vaikka matkalaukullisen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreitä kiviä oli Heidi käytetty aivan valtavasti ja mekin huokailimme niiden perään. Ne sopivat tähän(kin) maisemaan täydellisen hyvin :)

      Poista
  10. Havsvidden on yksi lempipaikoistani täällä Ahvenanmaalla enkä väsy ihailemaan sen kauneutta. Sekä luonto, että kaikki ihmisen sinne rakentama on mahtavan kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä olet siellä lähellä Kristiina! Havsvidden on rakennettu tosiaan taitavasti, luontoa ja maisemaa kunnioittaen. On hienoa, että alue on laaja, eivätkä esim. kalliohuvilat ole aivan kiinni toisissaan. Ihana paikka ♥

      Poista
  11. Kävimme tuolla, mekin, joitakin vuosia sitten osana pientä Ahvenanmaan kierrostamme.
    Paikka on ihana, etenkin tuo rantaan rakennetut altaat ja oleilutilat. Samoin ravintola on tasokas.
    Mutta majoituksen osalta, jos on riittävän isolla porukalla liikkeellä siten, että huvilaan majoittuminen kannattaa, niin ok, mutta perushotellihuoneet ovat kyllä tosi pieniä ajatellen niiden hintatasoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi myös kipinä noihin kalliohuviloihin ja sellaiseen olisi kiva kerätä oma hyvä porukka. Perushuoneet olivat tosiaan niin pieniä, että ne olivat selvästi tarkoitettu vain nukkumiseen. Täytyypä tulla kurkkaamaan sinunkin postauksesi HavsViddenistä Pirkko :)

      Poista