sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Suhumaalilla auringonpaistetta

Aurinkoa on ikävä. Siksipä nappasin askartelukaupasta mukaani keltaisen suhumaalipullon ja aloin puuhastella. Yksi viime keväänä tekemistäni kipsimunankuorista sai keltaisen maalihunnun ja nyt se on pöydällämme miniaurinkona. Suurempaa odotellessa...


Munankuoret on tehty Caisa K:n alkuperäisellä ohjeella apteekista saatavasta kipsisiteestä ja ne näyttävät luonnossa vielä herkemmiltä ja kauniimmilta kuin näissä kuvissa. Tehtailin munankuoria viime keväänä enemmänkin ja käyttöäkin löytyi. Kuoret näyttävät aivan sellaisinaan kauniilta, mutta niihin tulee kaunis hehku kun sisälle sytyttää lämpökynttilän.

Kauniilta näytti myös pääsiäistuliaiseksi vanhemmilleni viemä yksi kuori, jonka sisälle laitoin ruskeaan leivinpaperiin käärityn lankaköynnöksen. Vettä nuo munankuoret eivät kestä, joten kasvi pitää kastella kuoren ulkopuolella tai sitten laittaa ensin reiättömään suojaruukkuun ja vasta sen jälkeen kuoren sisälle. Yhdessä kuoressa meillä oli sisällä pieniä pääsiäismunia.


Rentoa sunnuntaita ja energiaa päivääsi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

28 kommenttia:

  1. Mä oon niin monella ihastellut noita munankuoria, joten ehkä tänä vuonna pitää itsekin kokeilla tehdä sellaisia. Keltainen piristää aina! Oikein kivaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Kati ihmeessä! Teko ei ollut vaikeaa, mutta lopputulos on minusta ainakin todella kaunis :) Kivaa sunnuntai-illan jatkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. "Pienessä auringossamme" oli Johanna iso taika, sillä tänään pienen hetken näyttäytyi jo oikeakin aurinko. Vitsit miten se toi virtaa!

      Poista
  3. Ihana idea! Aurinko tarvitaan, vaikka sitten minikoossa itse askartelemalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on M. Tästä samasta syystä minulla on ollut jo vuosia keltainen sadetakki ja nyt myös saappaat. Ikiomat auringot sadepäiviin ;)

      Poista
  4. Ihana aurinko - ja nuo kuoret ovat tosi kauniita!
    Valoa ja sitä aurinkoa sinulle maaliskuuhun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinulle Lady: valoa, aurinkoa ja energiaa maaliskuuhun ♥

      Poista
  5. Ihana tuo keltainen munan kuori!!;)) Oikein rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S ♥ Pientä piristystä tähän harmaaseen keliin. Tosin tänään tuli jo pieni pilkahdus valoa ihan ulkonakin. Tästä se lähtee! Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  6. Kaunis asetelma! Keltainen väri kyllä piristää! Rentoa sunnuntaita sinnekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini ♥ Keltainen on tosiaan ihana energiaväri. Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  7. Ihana pikkuaurinko!<3 NYT laitan tämän ohjeen todellakin muistiin, ja kokeiluun jonain päivänä, ihan lähiaikoina! Olen yrittänyt muuttaa omaa ajatteluani. Ennen aina ajattelin, että teen sitten viikonloppuna...Nykyään yritän tehdä kivoja (jopa aikaa ja vaivaa vaativia) juttuja vaikka maanantaisin!:) Voin leipoa, askarrella, hauduttaa ruokaa pitkään uunissa ihan milloin vaan. Miksi odotan viikonloppua, että saisin tehdä jotain kivaa. Niinpä näitäkin voisi kokeilla vaikka heti huomenna.:) Sorry, tuli vähän saarnan tapainen itselleni.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään sorryjä Taina! Kiva kun saarnasit itsellesi tässä, niin sain minäkin ajattelemisen aihetta. Tuohan on ihan mahtava juttu. Aina sitä ei edes tajua miten siirtää asioita viikonloppuun, vaikka mikään ei välttämättä estäisikään tekemästä samoja asioita arkena - ja sitten ihmettelee, miten viikonloppuna ei ole aikaa "vain olla". Näiden munankuorien tekeminen oli aika nopsaa puuhaa. Työalue kannattaa suojata hyvin, sillä roiskeita tulee (tai ainakin minulle tuli), mutta muuten valmista tulee melko nopeasti. Sopii siis vallan mainiosti myös arki-illan askarteluksi :)

      Poista
  8. Kiva, pieni aurinko! Tosin oikeakin pilkahti tänään taivaalla. Pieni aurinkosi sopii niin nätisti helmililjojen kanssa. Mistä olet niitä ostanut? Tuntuvat olevan vaikeasti saatavissa tänä keväänä. No nyt saa sanoa kevät - maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pilkahti Tuulia ja samantien iski kunnon energiapiikki. Ihan mahtavaa! Helmililjat löytyivät Plantagenista. Olen ollut itse viimeisen reilun viikon jalkapuolena (sain lomalla aivan jättimäisen hiertymän, joka puhkesi ja hiertyi vielä lisää ja ärtyi, enkä ole saanut pidettyä nyt edes sukkaa jalassa, saati kenkää), mutta mies kävi tyttären kanssa hakemassa tuon helmililjan Plantagenista ja tytsän sanojen mukaan niitä oli siellä ihan mukavasti. Toivottavasti löydät sinäkin jos käyt etsimässä! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  9. No mutta siinähän on loistokäyttöidea kipsinauhalle! :) Miten suojasit kuoren sisäosan, ettei maali sutannut sieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olikin miettimistä Heidi, mutta lopulta rypistin löysästi sanomalehtipaperia ja laitoin sen munankuoren sisälle ja yritin tiivistää reunoja. Sen jälkeen laitoin käden vielä kuoreen sinne lehtimytyn keskelle ja suhuttelin maalin niin, että kuori oli ylösalaisin ja käännettynä niin, ettei suihku menisi kuoren sisäpuolelle. Ihan täysin se ei onnistunut, sillä pariin sakaraan meni hieman keltaista myös sisäpuolelle. Uskon, että tuolla tyylillä onnistuu kyllä ihan kunnolla jos on vain huolellisempi. Paperin otin pois lähes heti suhuttelun jälkeen, ettei maali ehdi kuivua ja "liimata" sanomalehteä ja munankuorta yhteen. Kuivumaan laitoin kuoren ylösalaisin pullon nokkaan.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Ehkä uskallan itsekin kokeilla maalaamista. :)

      Poista
    3. Kokeile Heidi ihmeessä! Kipsiside on sen verran edullista matskua, että sen kanssa raaskii testailla :)

      Poista
  10. Onpas ihana idea :) Kiitos, kun jaoit sen.

    VastaaPoista
  11. Oi, mieli virkistyi kuvia katsellessa! ♥ Tosi ihana idea ja keltainen näyttää niiin voimaannuttavalta!
    Mä jo hurjasti odotan, että kotiin saa laittaa ripauksen Pääsiäistä, joka on ehdottomasti yksi lempparijuhlistani. Ihanaa viikon alkua teille Anu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinua Kaisa ♥ Pääsiäinen on minustakin kiva teema laittaa kotia kevätkuntoon ja toisaalta saada kirkkaita värejä kotiin. Tämä munankuori taisi olla jo askel siihen suuntaan, vaikka pääsiäiseen onkin vielä matkaa. Oikein mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  12. Ihana aurinko, oli sää ulkona mikä tahansa. Keltainen miellyttää kovasti juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oikein hätkähdin kun katsoin aamun lehdestä sääennustuksia ja pitkän pilvikuvarivin loppupuolella näytti kahta aurinkopäivää ensi viikon alkupuolelle. Sieltä se tulee - toivottavasti. Siihen asti keskityn tuohon munankuoreen Marianna ;) Aurinkoa sinunkin viikkoosi - sisäistä ainakin ♥

      Poista
  13. Keltainen on niin pirtsakka! Nuo munankuoret ovat mun mielestä niin ajattomat ja väriä voi vaihtaa vaan suhuttelemalla :) Bongasin juuri Iittalan verkkokaupasta keltaiset Kartio-lasit!!! Arvaa vaan, kummittelevatkos ne nyt mielessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, keltaiset Kartiot ovat varmasti ihanat! Taisit Kati laittaa mullekin kummituksen mieleen... ;) Suhuttelutuunaus on hauskaa, kun valmista saa aikaiseksi niin helposti ja nopeasti. Maalia jäi vielä ja nyt mietin täällä mitä seuraavaksi...

      Poista