torstai 12. maaliskuuta 2015

Kauris lasipurkissa ja torstain tohinoita

Taas ollaan jo torstaissa. Viikot menevät valtavaa vauhtia. Huomenna meillä juhlitaan lastenkutsujen merkeissä ja valmistelut ovat täydessä käynnissä. Viime hetkeen jääneet ohjelmasuunnitelmatkin on saatu vihdoin lyötyä lukkoon ja hyväksytetty pääpomolla eli päivänsankarilla. 


Ennen lastenkutsuja halusin palata kuitenkin vielä viime viikonlopun tuotokseemme, johon viittasinkin jo sulkapostaukessani. Villa Valko -blogin Kati oli kerännyt pääsiäisen inspiraatiokuvia (kiitos Kati) sekä blogiin, että Pinterestin puolelle ja niistä lähti idea tähän eteisemme pöydälle päätyneeseen lasipurkkiin. Toteutus on esikoisen käsialaa.


Mutta nyt kauppalistan tekoon ja sen jälkeen lasten harrastuskuskiksi ja kauppareissua tekemään.

Touhukasta torstai-iltaa sinullekin!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

20 kommenttia:

  1. Herkkää ja kaunista!<3 Jäkälä on vielä niin huoleton, kun ei sitä tarvi kastella tms...Mäkin lähden nyt tästä heittämään yhden Vierumäen reissun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pakko vastata sinulle nyt heti. Ollaankohan oltu edellisessä elämässä kaksoset, kun taas kerran postaukset olivat hyvin samantapaiset ja samanaikaiset - ja lisäksi vielä kommentoinnit toistemme postauksiin olivat menneet näköjään samaan aikaan? Iloista Vierumäen keikkaa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu! Lasten lelukätköistä löytyy joskus tällaisia kaurisaarteitakin :)

      Poista
  3. Onpa kiva!! Ja ihanaa että lapsi on itse tehnyt! E:kin varmasti innostuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, innostuu varmasti Katri! Lasipurkkiin vain hiekkaa, jäkälää tai sammalta pohjalle tytölle vapaat kädet, niin tulee varmasti hienoja luomuksia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Nuo kauriit ovat niin söpöjä, että niiden ympärille on kiva tehdä jotain lisuketta - ja hyvältä näyttää M :)

      Poista
  5. Suloinen bambipurnukka! Hauskoja synttäreitä ja
    lämpimät onnittelut päivänsankarille!

    VastaaPoista
  6. Aivan mieletön idea, pitäisiköhän lapsilta pölliä yksi Schleich tai kaksikin. ;) Upeaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schleicheille löytyy monta käyttöä Tiia :) Niistä valikoimista on tämäkin kauris. Ihanaa kevätviikkikisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Ihana! Meilläkin ostettiin loppusyksystä tuollainen bambi/kauris, mutta kotiin päästyämme sitä ei löytynyt mistään ... Taisi jäädä kauppaan ja sen jälkeen ei enää mistään leluhyllyistä löytynyt bambeja, hirviä kylläkin :) Jätimme ne vielä kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miten tuo kuulostaa niin tutulta Kati :) Toivotaan, että kauris löytyy vielä jostain auton penkin alta, kassin sivutaskusta tai takintaskun pohjalta.

      Poista