torstai 19. maaliskuuta 2015

Ihanakamala kevät ja ARVONTA

Kevät on ihanaakamalaa aikaa. Kevät paljastaa, että joku on laiskotellut syksyllä pihahommissa (mitämitä, eikö meillä käykään sellaista elokuvien puutarhurikomistusta hoitamassa näitä juttuja?). Se paljastaa sisälle kotinurkkiin avatut ja maan yleisestä taloudellisesta tilanteesta poiketen erinomaisen hyvin menestyneet ja laajentuneet villakoirakennelit. Se paljastaa kaikki ikkunoiden lähmät (ei kuvamateriaalia saatavilla, juu ei).


Toisaalta kevät tuo tullessaan ihanat sipulikukat. Se tuo syreeneihin pulleat silmut - ja kohta muihinkin puihin ja pensaisiin. Pikkuhiljaa vihertämään käyvän nurmikon ja kasvoilla lämmittävät auringonsäteet.


Kevät auttaa viime kesänä ystäviltä saatua jouluruusua nostamaan kainosti varttaan ja avaamaan nuppuja. Ja onhan jotain jo tehtykin.


Keikkaako kevätvaaka ihanan vai kamalan puolelle on oma valinta. Oma vaakani kallistuu kaikesta huolimatta vahvasti ihanalle. Iso osa kiitoksesta kuuluu myös tuolle taivaalta hohtavalle valoilmiölle. Voi miten se antaa virtaa ja hyvää mieltä!


Mutta se arvonta. Åblogien ja Turun Messukeskuksen yhteistyön merkeissä saan arpoa nuo alla olevat Piha ja Puutarha -messujen liput teidän kesken. Laitetaan arvonta käyntiin heti. Yksi palkinto on kaksi lippua Turussa 10.-12.4.2015 järjestettäville messuille ja tällaisia palkintoja on jaossa kolme. Ihania inspiraatiohetkiä siis luvassa kolmelle onnekkaalle ystävineen!


Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään perjantaina 27.3. klo 23.59.

Yhden arvan saat kommentilla, mutta jos haluat lisätä voittomahdollisuuksiasi, saat toisen arvan kun jaat Arjen timanttien Facebook-sivun arvontapäivityksen omalla tai blogisi Facebook-sivulla. Muista siis kommentissasi kertoa kuinka monella arvalla olet mukana. Ja anonyymit, liitäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.

Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti ja ihanaa, ei yhtään kamalaa päivää sinulle ♥ Niin ja käyhän ihmeessä klikkaamassa itsesi messujen Facebook-sivun tykkääjäksi, niin saat kaiken ajantasaisen tiedon messuista ja niiden tapahtumista.

Arvonta toteutetaan blogiyhteistyön merkeissä Turun Messukeskuksen kanssa. Kiitos!

EDIT 28.3. // ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT.
Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

58 kommenttia:

  1. Mä voin tunnustaa että meillä ei ole pesty ikkunoita koko sinä aikana kun ollaan Koivurannan tilalla asuttu, ja muutosta on jo kulunut reilu kolme vuotta *hups* ☻
    Jossain blogissa oli kirjoitettu, että ei sitä niinkään huomaa että ikkunat on pesemättä, mutta kun ne on pessyt, niin sen eron kyllä huomaa! ☺ Ehkä meillekin taas aurinko paistaisi sisälle, nyt niissä on lialla hankitut tummennukset....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä pienistä Nanne :) Meilläkin vanhassa kodissa jäi ihan sujuvasti ikkunanpesuja väliin, eikä sitä tosiaan huomannut (ehkä, ainakaan mun mielestä) ennen kuin sitten kun ikkunat pesi. Tässä kodissa huomaa jo ennen pesuakin, että tarvetta on. Mutta myönnetään, että tuollainen ekotummennus ikkunoissa voi olla joissain tilanteissa kyllä ihan kätsykin ;)

      Poista
  2. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä minäkin kallistun ihanan puolelle :) Upea tuo aurinkokuva! Siellä on kyllä roikuttu puskissa ja tehty kevätleikkauksia - tarmokasta menoa siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan puolella on kyllä ihan täysin omakin olo Kati kun totta puhutaan :) Viime viikonloppuna oli niin upea keli, että pihatöitä oli ilo tehdä. Ja roikuttu on, mutta omenapuussa ja ihan kirjaimellisestikin ;)

      Poista
  4. Mukana, tykätty ja jaettu (3 arpaa)

    VastaaPoista
  5. Kevät♡ Messuliput tulisivat tarpeeseen sillä uusi omakotitalo ja piha sekö terassit huutavat remppaamista.

    Mukana yhdellä arvalla:)

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella arvalla!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana yhdellä arvalla
    savikkoilmari@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana, yksi arpa :)
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana yhdellä arvalla.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan yhdellä arvalla. :) Mulla on kans blogissa arvonta. Käy ihmeessä osallistumassa! ;)

    VastaaPoista
  12. Keväällä on kyllä ihan parasta kun pääsee seuraamaan luonnon heräämistä
    pitkän talvilevon jälkeen. Ei anneta likaisten ikkunoiden haitata menoa,
    nautitaan näistä upeista keleistä ihan joka solulla. Ootte näköjään tehneet
    ahkerasti risuhommia, lempipuuhaani.
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on oikeasti, totta puhuen, minustakin aivan parasta aikaa Teija. Nautitaan, ihan varmasti kyllä, sinä myös! Ja eiköhän ne ikkunatkin siinä jossain nautiskelun välissä tule pestyä... Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  13. Mukana yhdellä arvalla
    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Jaettu Facebookissa, joten kahdella arvalla mukana. Minun blogissa on myös meneillään arvonta, käyhän kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
  15. Hehe! Ikkunat pitäisi todella pestä! Hirvittävän näköiset!! Kevät paljastaa tosiaan monia asioita!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin S! Oma asiansa on sitten vielä se, mitä kaikkea kevät paljastaa itsessä, koppuraisista kantapäistä alkaen ;)

      Poista
  16. Jaettu, joten mukana kahdella arvalla! :) taija.vasama@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Kevät ☀❤
    Mukana kahdella arvalla.
    sasulaine@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Voi, olisipa kiva päästä messuille. :-) Yhdellä arvalla mukana. -Sannis-
    s-mas24@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana! (Jaettu fb-sivulla)

    VastaaPoista
  20. no ikkunoiden pesusta on tullut vielä toistaiseksi laistettua, mutta perusteena olkoon vaikka se, että kissamiehet saa kylmää.. :D no joo, onhan tuo partsin ovi ollunna auki ja toinen kissamiehistä kävi tässä eräänä päivänä tassulenkillä valjaissa ulkona, eiku nythän mää hokasin, en voi aukoa ikkunoita, kun taimet paleltuu.. X)

    puutarhassa on nyt aikas vähän tekemistä, kun viime kesänä pääsin niistä kiusallisista männyistä eroon.. nyt pitää keksiä uusia harmistuksen kohteita, kun ei voi jokaisesta männynkävystä enää peppuroida.. kahta arpaahan sitä mieluilisi, mutta annas kattoo nyt miten käy.. ^^

    inkku81@hotmail.com (jaettu fb-sivulla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmasti pitää hyvää huolta kissamiehistä ja taimista Inkku81 eikä riskeerata heidän hyvinvointiaan ikkunoita aukomalla. Ehtii sitä myöhemminkin sitten ;)

      Poista
  21. Mukana kahdella arvalla! Jaettu facebookissa.

    VastaaPoista
  22. mukana kaksi arpaa!

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  23. Pakko kommentoida, kun oon NIIn sun kanssa samaa mieltä!:) Käsittämätön tuo auringon vaikutus omaan mielialaan...ja parashan on vielä onnellisesti edessä.
    Olispa kiva mennä noille messuille, mutta on kyllä hitusen liian kaukana. Mut saa siis jättää pois arvonnasta, enkä pahastu ollenkaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä niin samis Taina ajatustesi kanssa :) On oikeasti aika hurjaa miten paljon aurinko vaikuttaa mielialaankin. Ja totta, että parempaan suuntaan ollaan vielä koko ajan menossa - ihan mahtavaa! Eikähän tuo nyt niin pitkä messumatka olisi. Retkelle vain :)

      Poista
  24. Mukana arvonnassa :) Ihana kevät!

    VastaaPoista
  25. Mukana yhdellä arvalla

    anrasnen@outlook.com

    VastaaPoista
  26. Mukana kahdella arvalla.

    Reiska / arvonnat1@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Mukana yhdellä arvalla =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihanaa kun on ollut aurinkoisia päiviä <3
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  30. Samat kujeet täälläkin. Kun lumi sulaa, niin "teen sitten jokupäivä" työt paljastuvat. No, onneksi valo tuo virtaa ja kevät muuten voimaa huhkia pihahommissa jälleen uudella innolla.
    Iloa viikonloppuun !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muillakin on sama juttu Anu :) Jostain syystä syksyllä ei ole ollenkaan samanlainen into tehdä pihatöitä kuin keväällä. Nyt nuo puuhat maistuvat hyvin. Aurinkoa sinunkin viikonloppuusi!

      Poista
  31. mukana arvalla
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! Anu65

    VastaaPoista
  34. Mukana. Yksi arpa.
    barbababa(ät)hushmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa kirsti-inkeri@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  37. Yhdellä mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella mukana ja kevättä odotellen!
    hanna.rantala@elisanet.fi

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla: anu.sjoros ( at ) iki.fi.

    VastaaPoista
  41. Mukana yhdellä arvalla. mussaka@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Yksi arpa minulle.
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  43. Mukava olisi päästä mukaan messutunnelmaan ja saada uusia ideoita.
    Yhdellä arvalla mukana.
    salosten@kotiposti.net

    VastaaPoista
  44. Osallistun arvontaan! Anu J.

    VastaaPoista