tiistai 17. maaliskuuta 2015

Esteetikon vesienergiaa

Että voi veden juominen olla vaikeaa. Siitäkin huolimatta, että juomisen vaikutukset näkyvät nopeasti ja sen luulisi tuovan motivaatiota. Säännöllisestä vesilasin kallistelusta löytyy yllättävästi lisää energiaa ja uutta pirteyttä. Puhumattakaan muista hyvää tekevistä vaikutuksista.


Facebookissa pyöri vuodenvaihteessa vedenjuontihaaste, kampanja tai miksi sitä kutsuisikin. Joka tapauksessa joku oli laittanut pystyyn ryhmän, jossa kannustettiin juomaan riittävästi päivän aikana. Tuolloin sain juomiseni taas parempaan malliin, mutta pienoiset käytännön asiat katkaisivat hyvän alun. Nyt juominen pitäisi saada uudelleen osaksi päivärutiineita.


Juo iso lasillinen vettä aina kun olet käynyt wc:ssä. Juo aina lasillinen vettä kun käyt keittiössä. Juo aina pari lasillista vettä ennen kuin aloitat ruokailun. Juo lasillinen vettä aina aamun alkajaisiksi. Tällaisia muistin tukia olen testaillut. Ja hetken muistankin, mutta pitkäaikaisemmaksi rutiiniksi tuo ei ole vieläkään muuttunut. Janon tunnetta on turha odotella, sillä sanotaan, että silloin elimistössä on jo nestehukka. Onko vesi sinulle rutiinijuttu? Vinkkaa ihmeessä jos sinulla on hyviä apuja!


Nyt on tullut aika taas tsempata ja keskittyä paremmin veden juomiseen. Otin nuo muistin tuet uudelleen käyttöön ja vesilasiksi hankin itselleni Hobstarin ihanan lasin. Kauniista, juhlallisen painavasta lasista vesi maistuukin paremmalta. Tästä se lähtee, esteetikon vesienergia!

Energiaa sinunkin viikkoosi!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

23 kommenttia:

  1. Kauniin lasin olet löytänyt! Ajoittain saan itseni lipittämään riittävästi päivän mittaan ja sitten se taas uhkaa vaipua unholaan. Virkistää kyllä selkeästi! Kaunis matkapullo innostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin näihin laseihin aivan täysin Kotimeidän :) Ne ovat kauniit myös tuikkukuppeina kun kynttilän valo taittuu kuvion hionnoista. Joku kun kertoisi miksi veden juomista pitää ajatella niin paljon, vaikka sen tuoman hyvänolon tuntee aika nopeastikin...

      Poista
  2. Saman ongelman kanssa kamppaillaan täälläkin. Kahvia tulee kyllä lipitettyä pitkin päivää ihan liikaakin, mutta veden juonti on kyllä haaste. Töissä pitäisi kuljettaa mukana vesipulloa ja kotona olisi hyvä olla kannu pöydällä, jolloin tulisi huomioiduksi juodun veden määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kahvia muistaa kyllä juoda, mutta vettä ei - sama juttu Anu. Moni muu juttu koukuttaa tosi nopeastikin, mutta miksi vesi ei, tai ainakin sen koukuttava vaikutus antaa odottaa itseään pidempään? Ja totta, silmien alla oleva vesikannu tai -pullo on hyvä muistuttaja.

      Poista
  3. Just viikonloppuna oltiin tallinnassa yhdessä ravintolassa, jossa oli jäisiä puolukoita vedessä! Heti matkin tietenkin ja sitä meillä on nyt pari päivää juotu! Myös siivutettu kurkku maistuu ihanalle vedessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteetikko sielläkin, Anna ;) Täytyypä kokeilla noita jäisiä puolukoita, niistä tulee tosiaan varmasti vähän makuakin kauniin näön lisäksi. Meiltä pitäisikin löytyä niitä vielä pakkasesta. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Mulle myös vedenjuonti on hankalaa, eikä meinaa millään saada siitä rutiinia, mutta muutan auttavan vippaskonstin olen keksinyt: http://paintmyhouseblack.blogspot.fi/2015/01/4-tapaa-helpottaa-veden-juontia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä taitaa olla aika monta Miina... ;) Kiitos kun linkitit postauksesi. Sieltä löytyi ihan mielenkiintoisia vinkkejä. Taidanpa muuten taas hakea lasin vettä tähän viereeni...

      Poista
  5. Ennen join aina vettä, sitten muutimme Latviaan ja viikonlopun herkku light limu oli halpaa kuin saippua. Sen jälkeen ollutkin light limu koukussa...

    Jos juon vettä, se on yhtä vessassa ravaamista, joten juon nykyisin sentään molempia vaikka pelkällä vedellä pärjäisi ja olisi suotavaa...

    Zemppiä vesihaasteeseen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo light limut ovat olleet minullakin yksi kompastuskivi. Etenkin silloin kun on oikein kova jano, tuntuu, että jääkylmä hiilihapollinen juoma vie janon muka paremmin. Nyt olen saanut aika hyvin siirryttyä kivennäisveteen (heikolla hetkellä maustetut kivennäisvedet ovat olleet sallittuja) ja sitten yrittänyt vaihtaa tähän veteen. Tsemppisäteitä sinunkin projektiisi Tiia!

      Poista
  6. Yes, nykyään aamu alkaaa vedellä ja pitkin päivää juon vettä!! Niiiin hyvää:)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, joku sentään porukoissa, joka osaa nämä jutut S! Voi kun olisit kertonut miten olet päässyt tuohon asti :)

      Poista
  7. Tästä sun muistilistasta huomasin käyttäytyväni just näin :) Eli hyvä Teija! Mutta muutenkin ois tarve tehdä parannuksia ruokavalioon, pikku askelin.. Niin kiva vesikannu myös sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja heti perään toinen, jolla on homma hallussa :) Hyvä Teija, tosiaan! Pikku askelin eteenpäin, niin täälläkin. Tähtäimessä hyvä olo ♥ Kiitos, joulupukki toi tuon ihanan vesikannun. Taisi pukki tietää mistä tykkään...

      Poista
  8. Tärkeä aihe, ja itse juon tällä hetkellä aivan liian vähän. Imetys kun lisää veden tarvetta. Mutta minäkin ostin noita laseja (12kpl :D ), ehkä ne sais minutkin juomaan enemmän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä maku sinulla Saija ;) Minä investoin alkuun vain kolme; pari tuikkulaseiksi (tai jos joku toinenkin perheestä haluaa fiilistellä veden kanssa) ja yhden omaksi juomalasikseni. Luulen kyllä, että tulee vielä uusi lasinhakureissu... Nämä ovat hauskoja, kun näistä voi juoda myös kuumia juomia. Terkkuja ihanalle pikkusöpöliinille ja tsemppiä vedenjuontiin ♥

      Poista
  9. Vitsit kun tuli jano, kaikesta tästä vedenjuonnin jutusta ja kipaisin hakemaan lasillisen. Mua oikeesti janotti, eli pitäisi kai muistaa lisätä juontia. Välillä se unohtuu aivan tyystin, mutta nyt pitää tsempata kun kevät ja siitepölyt ja muut pörrää kohta kunnolla ilmassa ja se saa aina janottamaan! Kaipa se on myös se antihistamiini, kun janottaa. Luin myös sen jutun, jossa nainen killitti 3 l päivässä vettä ja näytti kolmen kk päästä 10 v nuoremmalta. Mutta en minä pysty tuohon määrään, joten kaksi litraa on kai pienikokoiselle riittävä määrä ja on siinäkin juomista.Joten kippis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla aikaisemmin Miinan kommentissa oli linkki hänen postaukseensa ja postauksessa kerrottiin puhelinsovelluksesta, joka liittyy veden juomiseen. Se laski ymmärtääkseni myös minkä verran minkäkin kokoisen ihmisen pitäisi juoda. Kannattaa käydä katsomassa! Enpä taida minäkään kyetä sellaisiin vesimääriin, että sillä olisi ulkonäöllisiä vaikutuksia, mutta kunhan saan vedenjuonnista lisää pirteyttä ja aineenvaihdunnan paremmalle tasolle, niin olen tyytyväinen ;) Kippis-skål M!

      Poista
  10. Täällä myös on veden juonti retuperällä. Välillä muistaa ja sitten se taas jää. Pitäiskö hankkia tuollainen kaunis lasi minunkin, jos se auttais asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule Johanna, vesi maistuu tästä NIIN hyvältä :) :) Kannattaa siis ehdottomasti hankkia oma kuningatarlasi.

      Poista
  11. Todellinen esteetikko olet Anu. Kauniita kuvia ja tuo lasi aivan ihana! Pakko kertoa, että ostin pari samanlaista viime Hesan reissulta. Mutta kevätluonto tarvitsee runsaasti vettä, jotta kaikki kukoistaisi. Olisiko siinä meille esteetikoille hyvä mielikuva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on ihana Hanna, hyvä vertaus! Juuri kun ehdin sanoa, että etsin tästä vedestä(kin) hyvääoloa, mutta toisaalta kun voi hyvin, niin sehän sitä kukoistustakin tuo ja kukapa kukoistamiselle laittaisi hanttiin ;) Hobstareja taitaa olla nyt ilmassa enemmänkin. Ostin omani kylpyetikkareissulla Serafiinista ja sinne oli tullut myös uusia korkeampia laseja ja toisaalta todella sieviä pieniä snapsilaseja. Hieman jäivät nekin kaivelemaan... Toivottavasti flunssasi alkaa olla jo paranemassa ♥

      Poista
  12. Kamppailen juurikin saman asian kanssa. Vettä muistaa juoda kun se on jo vähän myöhäistä ja päätäkin särkee :( Jotain ennakointia on tehtävä, jotta tämäkin asia muistuu ajoissa mieleen ja tulee tehtyä. Kaunis lasi on ehdottomasti hyvä askel oikeaan suuntaan ♥ Itselläni alkaa ensi viikosta kehonpuhdistus, ja siihen kuuluu vedenjuonti yhtenä oleellisena muistettavana. Kerron tästä lisää, kun pääsen alkuun. Velvoitteista kun tekee kauniita, se on jo iso askel kohti positiivisuutta :)

    VastaaPoista