maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vinkki kesäkukkien kastelemiseen

Heinäkuu alkaa olla jo viikkoa vaille valmis ja vaikka oma lomani on loppumassa tänään, on monella lomat vielä päällään tai vasta alkamassa. Helleviikkokin tulossa ja kaikki. Siksipä ajattelin jakaa vinkkini kesäkukkien kasteluun.

Toinen vinkeistä on kauniimpi ja helpottaa kotona olijaakin - toinen vinkki ei niin kaunis, mutta helpottaa lähipiiriä kun itse on kotia kauempana lomailemassa.





Olin katsellut Kotilaiturilla näitä kastelupalloja jo alkukesällä, mutta Katin postauksen jälkeen ymmärsin, että pallot olisivat käteviä pienemmissä ruukuissa olevien yrttien hoitamisessa. Lisäksi ne ovat kauniita lisiä istutuksessa puhtaasti visuaalisestikin. Lasipallot piti siis saada itsellekin.




Kastelupallo on siis lasia ja se täytetään vedellä, jonka jälkeen pallon varsi työnnetään ruukkuun. Vesi siirtyy pallosta mullan kuivuessa kastelemaan kasvia. Meillä terassi on melko paahteinen ja pyrin istuttamaan kaikki reiluihin multatiloihin, jotta pääsen helpommalla kasteluissa. Tänä vuonna istutin kuitenkin osan kasveista pienempiinkin ruukkuihin ja näiden pallojen avulla pääsen helpommalla.

Erityisen näppäriä nämä ovat amppelikasveissa, joista ainakin minulla tahtoo kastelun yhteydessä valua suurin osa vedestä suorinta tietä ulos.




Saman asian ajavat myös muovipullot, joita tökin pystyyn kaikkiin istutuksiimme matkamme ajaksi. Iso 1,5 litran juomapullo täytettynä piti isommatkin mullat kosteina ja pienemmät pullot auttoivat niissä kasveissa, joka olivat terassin katoksen varjossa tai eivät tarvitse niin paljoa vettä.






Kesäkukkien hoitotädiksi lupautunut äitini pääsi helpommalla, sillä vain pari pulloa oli tyhjentynyt hänen käydessään kurkkaamassa, että pihallamme oli kaikki hyvin.




Loma on nyt siis takana ja se piti sisällään huvia ja hyötyä. Minulle sopiva combo. Lomailu ja rentoilu on sitä mukavampaa kun rästilistalta on saanut ruksittua muutaman takaraivossa naputtaneen tehtävän suoritetuksi. Toivottavasti sinullakin on ollut mukava kesä! Jatketaan sitä yhtä mukavissa merkeissä.

Mukavaa viikon jatkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

20 kommenttia:

  1. Hei, sun kasvit näyttää hyvältä! Sitruunatkin hengissä :) Ja selvinneet siis lomamatkankin ajan. Hyvä sinä!
    Voimia työn alkuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia! Kasvit ovat voineet tämä kesänä erityisen hyvin ja tuo sitruuna puskee valtavasti uutta koko ajan. Sinulla lomaa taitaa olla vielä pieni tovi jäljellä. Nautihan!

      Poista
  2. Ihanat nuo pallot, mutta kätevät pullotkin! Täytyykin laittaa korvan taakse tuo vinkki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän noista palloista ihan valtavasti. Ovat kuin saippuakuplia kasvien joukossa :)

      Poista
  3. Ei huono idea,ja ovat jopa tyylikkäät kastelijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot pitävät hienosti yrttiruukut kosteina ja yllättävän pitkäänkin. Isot pullot toki vielä reilusti pidempään 🙂

      Poista
  4. Nuo ideat käytössä, siis tuo pullosysteemi. En uskalla käyttää mitään lasista, kun on noi isot koirat :) No tänä kesänä ei meilläpäin ole pahemmin tarvinnut ajatella ja olla huolissaan saako kukat tarpeeksi vettä ;) Ainoa mikä pitää kastella on kasvihuone...ja siihen pyydän siskoni apua, jos itse pois...
    Mukavaa kesän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien kanssa lasiset tavarat on varmasti parempi pitää poissa ulottuvilta 🙂 Teidän suunnilla on tainnut sataa tänä kesänä enemmän kuin meillä. Sadepilvet ovat kiertäneet tämän lounaisen kolkan monesti. Kuivaa ei ole ollut mutta ei ylimärkääkään. Ja nyt kun sanon näin niin sadepilvet tietysti jumittuvat tähän meidän päälle loppukesäksi 😉 Kivoja kesäpäiviä Satu sinullekin!

      Poista
  5. Mä jouduin tänä kesänä ottamaan käyttöön amppeleille tuon pullosysteemin. En tiedä, miksi ne nyt kuivuu niin äkkiä. Täytyy ehkä ensi kesäksi ostaa tilavammat amppelit. Mutta nuo lasiset kastelijat olisivat kyllä todella kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppelit ovat haastavia kun alkavat niin pian painaa hurjasti jos haluaa niihin enemmän multatilaa. Meillä on ainakin tuullut kovasti. Sekin saattaa kuivattaa. Onneksi on kuitenkin pulloja ja lasipalloja joilla voi helpottaa kastelu-urakkaansa 🙂

      Poista
  6. Ihan loistavia ideoita ja nuo lasipullot lisäksi todella kauniita!

    VastaaPoista
  7. Mäkin olen noita kastelupalloja ihastellut. Aivan ihana!<3
    Meillä ei enää saa esikoista mukaan reissulle millään, joten kukkien kastelu hoituu (joten kuten:P)lomilla hänen toimestaan.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin hyvä tilanne kun on privaattikastelija kotona. Meillä siihen menee vielä muutama vuosi. Toki tätä vauhtia aika on tosin edessä ennen kuin huomataankaan 🙂

      Poista
  8. Ihanan vehreää siellä ja hyvä idea toi kastelupallo 😁Kivannäköinen ja käytännöllinenkin 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Terassi on tänä vuonna tosiaan monia aikaisempia vuosia vihreämpi. Puutarhuri rönsyillyt selvästi enemmän 😉

      Poista
  9. Hieno idea!
    Tänä kesänä minulla oli täällä kastelija ja talonvahti, mutta kastelupallot ovat kyllä hieno ja kaunis tapa hoitaa kasveja loman aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, sinullakin on ollut talonvaltaus kotona. Tällaista loppukesää kohti laiskistuvaa kastelijaa pallot helpottavat kovasti. Ajattelin siirtää nuo syksyllä sisäkasveihin. Jostain syystä kun meillä kastellaan sisälläkin hieman toisaikaisesti 🙂

      Poista
    2. Ihana automaattikorjaus... Talonvahtia tarkoitin, en valtaajaa 🙂

      Poista
  10. Onpa sulla ihanat ja runsaat istutukset terassilla! Toivottavasti niistä on iloa vielä pitkälle syksyyn ♥ Kauhistuisit jos näkisit mun kotiterassin kukkaset, ihan vaan pari ja nekin hieman huonolla hoidolla olleet ;)

    Ollaan kuulolla lähiaikoina! :)

    VastaaPoista