torstai 13. elokuuta 2015

Pieniä löytöjä

Kerroinkin, että tein viime sunnuntain blogikirpparilta pari kivaa löytöä. Vakaa aikomukseni oli tosiaan, että jätän naapuripöydät vilkuilematta, mutta pari lipsahdusta tuli silti. Niin kivaa tavaraa pöydillä oli.




Naapuripöydässäni majaili Villa Puomi -blogin Hanna ja Hannan pöydältä löysin tuon ihanan lyhdyn. Lyhtyyn mahtuu useampikin kynttilä ja näin elokuun pimentyvinä iltoina, se tulee varmasti olemaan juuri kynttilälyhtykäytössä.





Yksi lyhdyn lasiseinistä aukeaa kokonaan ja mietin, että syksymmällä tai keväällä voisin laittaa lyhtyyn jonkin kasvin. Lyhty toimisi kuin pienenä kasvihuoneena antaen suojaa kasville.

Toinen löytöni oli upouusi juttu. Magia Graphics oli bloggaajaystävänä paikalla ja MG:n Milla oli suunnitellut uudet pöytätabletit. Tabletit olivat kirpparilla testailussa ja hurahdin niihin aivan täysin.





Tabletit sopivat hyvin ruokailutilamme tauluihin, jotka ovat myös MG:n käsialaa. Ja mikä parasta, valkoinen pöytäliina säilyy nyt ehkä aavistuksen pidempään puhtaana.

Huomenna onkin sitten meidän koululaistemme viimeinen virallinen kesälomapäivä. Viikonlopuksi on tarkoitus keksiä vielä jotain kivaa loman päättymisen kunniaksi. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

22 kommenttia:

  1. Voi mitä kivoja juttuja olet löytänyt. Kirppikset ovat niiin löytytaloja, koskaan ei tiedä minkä aarteen eteensä löytää. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa se taitaa olla kirppisten viehätys, ettei koskaan tiedä mitä nurkan tai toisen tavaran takaa löytää Kaisa. Olen hiukan huono kirppiskävijä, mutta tällainen täsmäkirppari sopii minulle aivan täydellisesti :)

      Poista
  2. Ihanat löydöt! Täälläkin olisi lyhdyn hankinta edessä, kun vanha meni rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain alkaa olla lyhtyaika käsillä Suffeliini. Elokuun illat ovat ihania kun on lämmintä, mutta pimeää. Onnea lyhdyn etsintään!

      Poista
  3. Ihania löytöjä. Mäkin täällä jo lyhtyjä mietin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen heikkona lyhtyihin(kin) Mari :) Tuntuu, että aina löytyy kivoja ja taas kivoja lyhtyjä. Onneksi niille on ihan kivasti paikkojakin.

      Poista
  4. Upea lyhty, eihän tota voinut jättää väliin. Tabletitkin on kivat ja erilaiset :) Hyviä ostoksia! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin mäkin näitä perustelin itselleni Jaana ;) Ihanaa viikonloppua sinullekin ♥

      Poista
  5. Veikeät tabletit ovat ehdottomasti sallittu hurahdus. Ja lyhtyjähän aina tarvitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja synninpäästöstä! Lyhtyjä, tyynynpäällisiä eikä pöytäliinoja / tabletteja voi olla naisella koskaan liikaa ;)

      Poista
  6. Ihana lyhty ja erityisen viehättävä idea tuo heinäseipäisiin kiinnitetyt pullot kaisloineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Nuo heinäseipäät pulloineen ovat olleet koko kesän kovassa käytössä. Nyt olen miettinyt, että pitäisikö seipäisiin kiinnittää hieman laajempisuiset lasipurkit, jotta niihin saisi laitettua kynttilät sisälle. Ehkä hieman syksymmällä :)

      Poista
  7. Mahtavia löytöjä! Kirpparit ovat kyllä kivoja paikkoja, kun aina pukkaa jotain pientä kivaa löytymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Olen tosi huono löytämään kirppiksiltä mitään ja siksi myös onneton kirppiskävijä. Kadehdin niitä tarkkasilmiä, jotka löytävät ison tavaramäärän keskeltä kaikenlaisia helmiä. Ehkä siihenkin silmä harjaantuisi, jos vain kävisi enemmän.

      Poista
  8. Kivat löydöt. Tabletit tosiaan sopivat kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magia Graphicsin tuotteissa paistaa aina hyvä mieli ja huumori läpi ja siksikin ne ovat minusta aivan huippujuttuja. Kuin nenä päähän Satu - samaa mieltä :)

      Poista
  9. Hieno lyhty ja tosiaankin hauskat tabletit. :) Välillä tekstijutut jo vähän kyllästyttivät kun niitä oli kaikkialla, mutta näissä tableteissa tekstit näyttävät raikkailta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa tekstijutuista saavutti minullakin kyllästymispisteen jo jossain vaiheessa, mutta tietyt jutut uppoavat edelleen. Tuttu tunne siis Miina :)

      Poista
  10. Hitsin hitsit, mä en ehtinyt juurikaan kiertelemään muiden pöytiä, ja Millaakaan en bongannut! Toooosi kivat tabletit! Ja lyhtykausi on tosiaan alkamassa, pitääkin päivittää oma varasto :)

    Kivaa viikonloppua, lämpöä piisaa edelleen, jei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuolla päivän aikana juuri kierrelty, sen verran oli kivaa vilskettä ja hulinaa. Sain oman pöytäni sen verran hyvissä ajoissa valmiiksi, että tein pikaisen kierroksen - kovin tarkkaan en uskaltanut muita pöytiä vilkuilla ;) Ihanaa viikkistä Teija sinullekin - upea ilma tuolla ulkona!

      Poista
  11. <3 Kiitos kirppispäivän seurasta ja ostoksista Anu! Mukavaa, kun lyhty löysi paikan kivalta terassiltasi. Jäin ihastelemaan kokoonpanoasi, nuo seipaat ja niissä asetelmat ja tuo heinäruukku kaikkinensa, silmä lepää. Toivottavasti tämän päivän sateen jälkeen päivä paistaa taas terassin kulmille ja saat rentoutua siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna itsellesi ♥ Olen niin iloinen tuosta lyhtylöydöstäni ja se sopii minustakin tuohon valtavan hyvin. Taidat olla pienesti tuon lyhdyn mukana, sillä jotenkin se kaipasi jotain merellistä ympärilleen, vaikka mitään muuta merellistä meidän terassilla ei olekaan.

      Poista