tiistai 25. elokuuta 2015

Oohh mikä pussukka!

Pussi- ja pussukkaintoni ei ota laantuakseen. Pidän aivan hurjasti Uashmaman pusseista, mutta en saa pysymään niitä kauniin puhtaana jos laitan yrtin tai kasvin pussukan sisälle. Vaikka yrtti olisikin suojaruukun sisällä, pääsee jostain aina lirahtamaan vettä Uashmamaan ja ikävä ruskea rantu ilmestyy samantien.




Nyt törmäsinkin uusiin, hieman saman henkisiin pussukoihin. Näissä Oohh-pusseissa ulkopinta on kierrätyspaperia, mutta sisäpuoli on luonnonkumia, mikä tekee pusseista vedenpitäviä. Kukkakauppa Fridhemistä, josta pussit löysin kerrottiin, että he ovat tehneet pusseihin kukkaistutuksiakin ja ainakaan siihen mennessä pussit eivät olleet falskanneet.




Sarjaan kuului muitakin ihania tuotteita (ja erivärisiä myös: mustia, valkoisia, voimapaperin ruskeita) ja kaikissa Oohh-tuotteissa on kierrätysidea: puiset osat valmistetaan huonekaluteollisuuden jäännöspaloista ja metalliset osat vanhoista keittiötarvikkeista. Tuotteet valmistetaan Sri Lankassa, jossa paikalliset naiset valmistavat näitä kotonaan ja saavat siten kohtuullisen elannon ja pystyvät huolehtimaan perheestään.




Hyvällä mielellä istutin siis paksujalan Ooh-pussukassa salaattivakkaan, joka kaipasi uusia asukkaita nyt kun hedelmiä syödään vähemmän ja pihan marjoja enemmän. Mukaan Fridhemistä tarttui myös tuo iso kookoksen lehti, joka on aika jännä: toiselta puolelta hauskasti urallinen, toiselta puolelta kauniin kiiltävän, tasaisen ruskea.





Onneksi Uashmamoille löytyy muutakin käyttöä. Nyt pitäisi vain saada ne puhtaiksi. Onko sinulla antaa vinkkiä? Omilla keinoillani rantu tosiaan on ja pysyy kun se kerran on ilmestynyt.

Huomasitko muuten tuon sivupalkkiin ilmestyneen 40+ Blogit -logon? Olen saanut ilon ja kunnian liittyä tuohon hienoon joukkoon. Käy ihmeessä klikkaamassa itsesi Nelkytplussalaisten FB-tykkääjäksi, niin saat täsmäluettavaa aikuisilta bloggaajilta Facebookin uutisvirtaasi!

Mukavaa myöhäisiltaa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

35 kommenttia:

  1. Ihana pussi! Kiva vielä, kun se pitää vettä! Kivaa viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vedenpitävyys on iso plussa näissä näin kun niitä käyttää kasvin kanssa. Toki keksin jo vaikka kuinka monta muutakin käyttökohdetta ilman vesitarpeita. Kivaa viikkoa Jaana sinullekin!

      Poista
  2. Noi pussukat on niin ihania:) niitä vois vaan ostaa ja ostaa! Ootko kokeillut sappisaippuaa tahraan? Auttaisiko se?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, sanos muuta Katja ;) Voimapaperin väriset versiot toisesta mallista jäivät kutkuttelemaan minullekin ja ja ja ja... Sappisaippuaa voisikin kokeilla, kiitos, sitä pitäisi löytyä kaapista. Facebookin puolelle tuli kommentti, että hän oli pessyt hienopesulla ihan pesukoneessakin. Sen ajattelin testata ihan ensimmäisenä.

      Poista
  3. Arvaapas onko mullakin tuollainen OOHH-pussi! Mustana tietenkin!:) Ostin sen keväällä ihanasta kukkakaupasta Lahdesta.:) Nyt juuri se on kaapissa, mutta yrttejä olen siinä pitänyt. Se on hyvä, kun vanha savikannu, jossa myös pidän yrttejä, on suuaukoltaan toisinaan liian pieni yrttiruukulle.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, miksiköhän en ylläty Taina :D Mikäköhän yhteys meillä mahtaa oikeasti oikein olla... Googlailin näitä ja huomasin, että näitä oli käytetty myös tuosta lenksusta koukkuun ripustettuna kaiken pikkutavaran säilyttimenä. Toimivat siinäkin käytössä ja olivat hauskan näköisiä.

      Poista
  4. Kivan näköinen tämä pussi. Jopa hieman moderni.
    Mukavaa tätä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oohhssa on tosiaan modernia ilmettä Outi. Toki se on sellainen, että uskon sen sopivan melkein mihin ympäristöön tahansa modernista, sliipatusta kodista rönsyilevämpään tai perinteisempäänkin kotiin. Mukavaa sadepäivää! Niin monta upeaa päivää takana, ettei sade haittaa sitten ollenkaan :)

      Poista
  5. Todella ooh-hienoja!
    Minäkin haluan tuollaisia pussukoita :), eli täytyypä lähteä kukkakauppoihin tutkimaan.
    Nuo sopivat todellakin kotiin kuin kotiin ja ovat piristävä vaihtoehto tavallisille purkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oohhkin Marianna ;) Kukkakaupoista noita ainakin täällä löytyy - toivottavasti sielläkin. Tai sitten sinulla on taas yksi syy lisää tulla käymään Turussa.

      Poista
  6. Ihastelin tätä jo instassa! Aivan ihana <3

    VastaaPoista
  7. Kelpais kyllä mullekin! Mukavan rouhean näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Suvi! Sarjassa oli monia kivoja vaihtoehtoja eli valinnan vaikeus oli todellinen kun mietin mikä olisi itselle se kaikkein kivoin ;)

      Poista
  8. Hieno on, vähän parempi kuin minun käytetyt munkkipussini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sun munkkipussissa on Sanna ihan oma fiilis - sitä ei voita mikään! :)

      Poista
  9. Ja tuo Kube - sopisi niin ihanasti roikkuvana meidänkin takkahuoneen ikkunaan :-)

    P.S. kirjoitusvirhepaholaisen poistin välistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kube on ihana; roikkuvana, seinässä tai pöydällä. Eikä se kirjoitusvirhe olisi haitannut mitään Mirella :)

      Poista
    2. Itse tarkkuus, kun olen ja kun fiba oli tuotenimessä ;-)

      Poista
  10. Täällä kans uusi 40+ bloggaaja kävi lukaisemassa blogiasi. Onpa kiva kuulua tällaiseen isompaan yhteisöön. Mukavaa loppuviikkoa! T: Satu (Satuelämää blogin takaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit lukaisemaan ja tervetuloa uudelleenkin Satu! Innoissani olen minäkin tästä uudesta blogiyhteisöstä. Tosi kivoja blogeja ja ihmisiä niiden takana tuntuu olevan nelkytplussalaisissa. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Onpas kiva pussukka ja vielä veden pitävä. Kiitos vinkistä! Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vedenpitävyys on minustakin hyvä juttu näissä. Jospa säästyttäisin rantuilta ;) Mukavaa viikkoa Jenni sinullekin!

      Poista
  12. Tällaisen löysin : http://www.lifestylenordic.fi/uashmama-c-146.html
    Heti sivun alussa oli selkeä pesuohje.
    Jos ei tahta lähde, se pitää ajatella toisin. Ei ehkä näytä niin rumalta, jos ei miellä sitä tahraksi. Nythän edelleen on muotia kaikki mikä saa asian näyttämään kuluneelta, käytetyltä jne. ��
    R&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos R&T ♥ Heh, joskus voisi olla tosiaan hyvä vähän googletella eikä vain hakata päätään seinään - kiitos avusta! Ja totta, jos et pysty peittämään sitä, korosta sitä, niinhän se menee :)

      Poista
  13. Tykkään, tykkään! Mustana ehkä liian raju väri itselle, mutta muissa vaihtoehdoissa jees! Ja kookoksen lehti on hieno myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tykkääntykkään mäkin Teija! Arvoin minäkin noiden värien kesken, mutta päädyin mustaan. Tuohon se sopii. Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  14. Ihana pussukka. Kärsineitä uashmama pussukoita löytyy myös tästä taloudesta, joten vinkit puhdistukseen tulevat tännekin tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla Kirsi, etten ole ainoa sottapytty ;) Nyt vain pussit hienopesuun koneeseen ja katsotaan lähtevätkö puhtaaksi.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Eikö Frida. Ja ihanaa, että silläkin on tarina ja yksi eletty elämä toisessa "olomuodossa" takanaan :)

      Poista
  16. Kivoja pussukoita ja mukava, kun kerroit, mistä niitä löytyy. Kun kesäkausi pikkuhiljaa päättyy, niin kotiinkin voisi taas alkaa panostaa. Ja bloginkin puolelle, se on ollut vähän hunningolla kun on "meriä kierretty" :)
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onnea uudelle 40+ bloggaajalle!

      Poista
    2. Tuttuja tuntemuksia Tuulia :) Humputeltiin eilen ystävän kanssa ja kierrettiin ihania liikkeitä, mutta säästyin isommilta ostoksilta ehkä juuri sen takia, että kotin on sellaisessa kunnossa, ettei sinne osaa ajatella mitään muuta kuin suursiivousta. Ihanaa muinaistuliviikonloppua sinullekin ja kiitos onnitteluista!

      Poista