lauantai 15. elokuuta 2015

Lauantai-illan kotikylpylä

Tänään on vietetty perheen kanssa lasten kesäloman toiseksi viimeistä päivää pienen ekstraohjelman merkeissä. Oman päiväni kruunasi illan kotikylpylähetkeni.




Kannoin tarvikkeet terassille ja laitoin kesäkantapääni etikkakylpyyn. Ilta-auringossa nautin sitten hyvästä kirjasta tykötarpeineen kantapäiden pehmentyessä. Tällaisia lämpimiä, auringonpaisteisia iltoja ei ole montaa ollut tänä kesänä, joten tunnelma oli lähes ainutlaatuinen.





Kesävarpaankynnet kaipaavat uutta lakkaa, joten nyt uuden arjen alkaessa on hyvä vetäistä loppukesän sävy myös varpaankynsiin. Toivotaan, että tällaisia päiviä kuin tänään on ollut, on vielä monta myös tulevina viikkoina. Aamuihin on hiipinyt kuitenkin jo aavistus elokuun kirpeydestä ja kosteus.




Olin jo ehtinyt unohtaa tuon etikkakylvyn, mutta onneksi vanhoja postauksia selatessani se osui silmiin. Vaikka etikkavesi ei ehkä ajatuksena kuulosta niin houkuttelevalta kotikylpylähoidoksi, tuli tänäänkin todettua sen toimivuus kantapäiden pehmentämisessä.

Parasta tässä päivässä on kuitenkin ollut kiireettömyys, aikatauluttomuus ja se, että koko perhe on ollut koossa, ystävien piipahdusta unohtamatta. Kevein kantapäin ja hyvällä mielellä siis unten maille.

Toivottavasti sinunkin päiväsi on ollut hyvien hetkien päivä! Mukavaa myöhäisiltaa ja suloista sunnuntaita kun huominen koittaa ♥

Anu


ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

16 kommenttia:

  1. Oi ihanuus :)
    Kahlailin tänään Saimaalla hienossa hiesuhiekassa ja ajattelin, että jalkahoito pitäisi toteuttaa! Hiekka hieroi mukavasti jalkoja, mutta täytyy pulauttaa vaikka huomisen päätteeksi jalat paljuun ja antaa karheille kohdille kyytiä.
    Sinulla taitaa olla hyvä kirja luettavana kirjan tekstistä päätellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinulla onkin sitten jo jalkojen kuorintavaihe tehtynä Anu :) Kirja ON hyvä. Pitkästä aikaa kirja, jota ahmin oikein tosissani. Sen on Mary Moodyn Au revoir - Näkemiin, Naisen irtiotto elämään. Kunhan tämä on luettu, täytyy katsoa löytyykö samalta kirjailijalta muitakin suomennettuja kirjoja.

      Poista
  2. Ihan mahtavaa hemmottelua! Jalkakylvyn tarpeessa tässä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan Jani, isossa jalkakylvyn tarpeessa olin minäkin. Siitäkin huolimatta, että olen tänä kesänä yrittänyt hoitaa kantapäitäni enemmän, olivat ne aivan järkyssä kunnossa. Tänään ne eivät sitten olekaan enää tarttuneet esim. ulkosohvan kankaaseen ;)

      Poista
  3. Jalkakylpy terassilla kuulostaa ihanalta! Oletkos tykännyt tuosta kirjasta? Minusta matkakertomukset ovat kerrassaan kiehtovaa luettavaa.

    Upeaa elokuista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Teija, ihan valtavasti. Anteeksi pitkä laina-aika! Olin siivonnut kirjan kaapin puolelle "talteen" jossain vaiheessa ja unohtanut aivan täysin. Onneksi kirjassa oli nimesi, niin muistin mistä se on lähtöisin. Saat takaisin kun nähdään seuraavan kerran. Ihanaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  4. Etikkakylpy kuulostaa ihanalta, täytyypä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se etikka vaan melkoinen taika-aine kun toimii tähänkin tarkoitukseen Johanna ;) Terassikylpylä vain teillekin pystyyn!

      Poista
  5. Kuulostaapa ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli ihanaa! Ilta-auringossa tehty hemmottelu itselle oli mahtavan rentouttavaa S.

      Poista
  6. Kuulostaa ihanalle ja rentouttavalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli Kirsi. Rento olo on jatkunut vielä tänäänkin ja ihmettelen vain, missä tällaiset päivät ja viikonloput olivat koko kesän. Onneksi nyt edes :)

      Poista
  7. Ihana oma jalkakylpyhetki! Kannattaa todella ottaa niitä pieniä hetkiä itselleenkin, niin sitten jaksaa paljon paremmin arjessa :) Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet itselle otetut hetket tulevat tosiaan arjessa jaksamisessa monin kerroin takaisin. Silti tuntuu, että me äiti-ihmiset taidetaan tulla omassa tärkeysjärjestyksessämme aika usein häntäpäässä. Lisäksi tuli taas huomattua miten pienistä asioista voi oikeasti tulla isosti hyvä mieli. Kaikki aistinsa kun muistaa, niin hemmottelu on vielä suurempaa. Ihanaa sunnuntaita Jaana sinullekin ♥

      Poista
  8. Etikkakylpy menee kokeiluun täälläkin (ne kantapäät, ne kantapäät)!
    Jalkakylpy ja hyvä kirja ovat hyvä parivaljakko - hetki itselle on aina paikallaan.

    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just ne kantapäät Marianna ;) Miten ne voikin olla aina sen näköiset kuin niille ei olisi koskaan tehty mitään. Ja tuohon parivaljakkoon kun lisätään vielä ulkoilma ja auringonpaiste, niin mikä sen ihanampaa. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ♥

      Poista